Toinen ect on nyt takana. Olo on ollut hieman sekavampi kuin ekan kerran jälkeen. En meinaa muistaa lähiviikkojen suunnitelmia ja keskittyminen mihinkään on vähän vaikeaa. Olo ei vielä ole juuri parantunut, tosin sekin että tietää saavansa apua tekee elämästä siedettävämpää. Ensi viikoksi voi tosiaan toivoa, että tämä jotenkin muuttuisi. Sekavuuden toivoisin helpottavan, mutta kai se on joka kerta samanlaista.
On melko yksinäistä. Mies on päivät töissä eikä mulla oikein ole kavereita, kun en ole jaksanut pitää ihmissuhteita yllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.