Masentuneen maanantaiaamu

Itsesäälistä valittamista ja rasittavaa tekstiä tulossa.

Olen maannut sängyssä hereillä kaksi tuntia. Viimeinen niistä on kulunut itkemiseen. Olen turhautunut itseeni ja siihen, etten pääse liikkeelle ja ole jo jossain. Olen miettinyt, että ehkä vaan laiskuuttani esitän itselleni, etten muka jaksa nousta sängystä. Olen itkenyt sitä, kuinka huonosti saan tehtyä mitään. Olen itkenyt yksinäisyyttäni, ja sitä kuinka en voi kertoa kellekään, koska mulla ei ole hyväksyttävää vastausta kysymykseen "miksi?"

Pitäisi nousta vessaan, mutten jaksa. Pitäisi mennä suihkuun, mutta itkisin van suihkun lattialla ja hajottaisin shaverin, vaikka ne maksaa paljon eikä mulla ole rahaa tuhlattavaksi. Pitäisi avata koulujutut, mutten jaksaisi ajatella ja taistella sitä ajatusta vastaan, että kaikki tuotokseni ovat paskoja. Pitäisi syödä, muttei tee mieli mitään.

Olen ajatellut, että varmaan sille psykiatrille voisi lähettää mailin. Mutta sitten pitäisi nousta sängystä ja avata tietokone, koska siellä on oirelista valmiina. Jos kuitenkin jaksan nousta sängystä, voin ihan tarpeeksi hyvin pärjätäkseni yksinkin. Lisäksi ajattelin, että jos lähettäisi terapeutille viestin, etten jaksa nousta edes sängystä ja jos se soittais. Kuitenkin edes toivo puhelusta piristäisi sen verran, että sitten jaksaisinkin nousta, ja vaivaaminen ja huolestuttaminen olisi ollut turhaa.

Ahdistaa, kun tiedän mitä tänä keväänä pitäisi vielä saada aikaan. Mulla ei nyt olis varaa olla masentunut, ei mulla ole aikaa maata sängyssä ja valittaa internetille kuinka paskaa kaikki on. En keksi tälle päivälle sellaista tavoitetta, jonka jaksaisin toteuttaa ja johon voisin olla tyytyväinen. Haluan vain paeta tätä, hukuttaa tunteen johonkin mielen turuttavaan toimintaan.

Mä en jaksa olla aikuinen, en jaksa vastuuta. Mä en jaksa kaikkea, mitä pitäisi tehdä. Mä en jaksa siivota, en harjata hampaita, en käyttää "erityisen kosteuttavaa rasvaa näin talviaikaan" (kiitos vaan alemyynti-juontaja, kun muistutit kuinka hyvät ihmiset rasvaa naamansa kahteen kertaan päivässä). Mä olen kyllä aina siellä, missä olen sopinut olevani. Siinäpä se, mihin nyt pystyn.

Päätä särkee itkusta. Vessa ja särkylääke, niitä tarttisin nyt. Ehkä mä tän avautumisen jälkeen jaksan nousta. Suihkuunkin pitäis mennä, haisen hielle. Suihkun lattia on varmaan seuraava romahduspaikka.

Kello on kohta puoli yksitoista. Hyvät ihmiset suunnittelee jo, mitä ne söis lounaaksi. Minä mietin, että mitä sellaista meillä olisi, mitä jaksaisin tehdä ja mikä ei paisuttaisi minua. Olisi näkkäriä, mutta sekin paketti pitäisi jaksaa avata. Ja se leipä pitäisi jaksaa syödä. Ei tämä olo tällaisena voi koko päivää jatkua.

Suunnitelma: Vessaan ja särkylääke. Suihkuun. Kahvia ja näkkäriä. Aavistus koulujuttuja, jotain sellaista mikä ei vaadi yletöntä ajattelua. Ehkä kävelylle (jos tulkitsen oikein verhon raosta, siellä paistaa aurinko). Maili psykiatrille? Pystyn tekemään suunnitelmia, ei mua siis mikään vaivaa. Pitäis pärjätä ite.