Ruokaa

Olen syönyt. Tuntuu etten pariin päivään ole muuta tehnytkään. En ole jaksanut laskea kaloreita, koska niitä olisi pitänyt kirjata koko ajan. Rahaa on mennyt viitisen kymppiä, vaikkei mulla oikeasti ois ollu varaa. Otin ton säästötililtä, vain voidakseni syödä. Puolet ostamastani ruuasta lentää roskiin, koska huomenna en enää saa ahmia. Tuntuu, että pitäisi syödä kaikki tuo mitä ostinkin. Ei ruokaa saa heittää pois. En vaan pysty enää syömään, olen niin täynnä että ruokatorvikin tuntuu olevan täynnä. Sittenhän ois helppo oksentaa. Mä lupasin. Sanoin että se on raja, jonka jälkeen myönnän, ettei saamani apu riitä. Mutta en ole rajoittanut nyt niin paljoa, olen siis siltä osin parempi - se tarkoittaa, että vaikka oksentaisin, en kokonaisuudessani olisi enempää avun tarpeessa. Jotain voi tapahtua, voin vetää oksennusta henkeen ja tukehtua, voin saada sydänkohtauksen (voinko?). Ihan oikein, että lihon, jos kerran olen ahne.

Kuitupuristelaksa pitäis ottaa nyt, jos haluan sen vaikutuksen olevan huomenna järjelliseen aikaan ohi. Sen kanssa pitäis juoda reilusti vettä. En mä pysty nyt juomaan vettä. Ja en sais syödä sen jälkeen enää mitään, ihan kuin muka pystyisin. Loput ruuat roskiin, tiskiainetta päälle ja kuitukuutio ja vettä vaikka väkisin? Jos se vesi nousee ylös, niin sitten nousee. Nousis vähän ruokaakin mukana. Jos mun mättöjä voi ruuaksi kutsua.

Perjantaina intialaisessa buffetissa kaksi lautasellista ruokaa, kolme palaa naan-leipää. Kolme suklaapatukkaa. Vähän karkkia. Jugurttijuoma. Kaksi hampurilaista, kananugetteja, limua, ranskalaisia. Keksejä ja karkkia. Perjantaiaamuna vatsa oli kauniin litteä, paino aikuisiän alin. (Alle 54!) Nyt vatsa on järkyttävä pallo ja paino kolme kiloa enemmän kuin perjaitaiaamuna.

Tänään viiliä, lihapiirakka, välipalapatukka. Kuppinuudeli, leipää juustolla ja voilla. Pari lautasellista muroja. Tuoremehua. Karkkia, muutama pähkinä. Kaksi vanukasta. (Ei tästä voi tulla näin täyteen kuin miltä musta tuntuu. Ei nämä mun ruuat ole todellista ahmimista.)

Minulla on kirjastosta lainassa Riikka Pulkkisen Vieras. Pidän sen kielestä, sitä on mukava lukea. Olen vasta alussa, joten en tiedä kuinka suurena osana anoreksia on kirjassa. Yhdessä luvussa se on tähän mennessä ollut. Jotenkin ihanan triggeroivaa. Haluan laihtua, haluan litteän vatsan takaisin. Tajuan etsiväni tarkoituksella sellaista materiaalia, joka vahvistaa tuota halua. Näinä kahtena päivänä piti syödä, koska joskus viime viikolla päätin, että se on ok, ja minun on hyvin vaikea muuttaa suunnitelmiani.

Tähän loppuun vielä video. Tämä koskee erityisesti anoreksiaa (jota en koe sairastavani), mutta tässä on sellaista, mikä on hyvin tuttua. Huomio päänsisäisestä metelistä (03:30 alkaen), sopii tavallaan minuun. Ajattelemalla jatkuvasti ruokaa, mitä syön, koska ja kuinka paljon, saan hiljennettyä päässäni kuuluvan älämölön, joka muistuttaa kaikesta mikä pitäisi hoitaa ja tehdä, missä pitäisi onnistua. Minulla meteli ei johdu siitä, että syön, mutta se hiljenee syömättömyydellä (tai syömisen suunnittelulla).