maanantai 2. joulukuuta 2013

Jumissa

Viikonloppuna meni sitten syömiset kokonaan päin honkia. Perjantaina ja lauantaina söin hitosti liikaa, ja vaikka se oli suunniteltu ja muka ok, niin sunnantaina piti kompensoida. (Mikäli triggeroidut sh-jutuista: tiedossa kalorimääriä ja muuta sellaista.) Ei ollut edes erityisen nälkä, mikä on ihan luonnollista, kun on pari päivää syönyt niin, että koko ajan on täysi olo. Olisi silti voinut yrittää syödä enemmän kuin vajaa kuusisataa kaloria. Sen verran olin syönyt kun menin nukkumaan. Sängyssä panikoin sitten mahdollisia vaikutuksia, ja tottakai silloin tuntuu, että sydän jättää lyöntejä väliin ja hakkaa miten sattuu. En usko, että se todellisuudessa tekee mitään, nimittäin päivisin tai liikkuessa ei ole mitään oireita. Eikä iltaisinkaan, jos en muista ajatella asiaa. Siis ihan pelkkää kuvittelua tai sitten ahdistuksen aiheuttamaa nuo oireet ovat. Lisäksi sydänfilmi on otettu tänä vuonna, eikä siinä ollut mitään erikoista. Ahdisti kuitenkin sen verran, että kävin keskellä yötä syömässä vielä banaanin, ja vannoin, että tänään menee paremmin.

Nyt on ollut ihan hyvä olo, joten houkutus rajoittaa on suurempi. Yritän kuitenkin tähdätä siihen 1500 kaloriin. Tuntuu vaan vaikealta syödä näin päivällä - pelkään, että menee sitten illalla yli, kun en vielä tiedä mitä silloin syödään. Evääksi otin tänään pari hedelmää, ja kaupasta jugurttijuoman ja ateriankorvikepirtelön. Mitään kiinteää hedelmien lisäksi en saanut ostettua, koska viikonlopun ruuat näkyy edelleen painossa. Ehkä tämä on enemmän ongelma kuin haluan ajatella. Jos olen laskematta kaloreita, syöminen menee yli, koska ajattelen heti yhden herkun jälkeen, että ihan sama, olen jo pilannut kaiken. Jos lasken kaloreita, kaikki yli tonnin tuntuu liialta ja inhottaa. Olen edelleen jumissa, kirjoitukset ja ajatukset toistaa itseään enkä etene, en mihinkään suuntaan.

2 kommenttia:

  1. Mulle tuli mieleen yksi Pöperöproffan kirjoitus, elikkä Nälkävelka.

    http://patrikborg.blogspot.fi/2012/12/nalkavelka.html

    Varsinkin tuo osio
    "Pystyykö nälkävelkaa vastustamaan - kyllä, mutta ei kannata".

    "Suurin osa ihmisistä ei pysty nälkävelkaa kuitenkaan pitkään vastustamaan. Jollakin homma repeää jo saman päivän aikana illalla "mielitekosyömisenä", "stressisyömisenä", ahmimiskohtauksena tms... Jollakin parin päivän päästä. Joku jaksaa tsempata pari viikkoa tai useampia kuukausia, laihtuu ja vasta sen jälkeen elimistö alkaa ottamaan omiaan takaisin - ja sitten ihmetellään miten se laihdutuksen jälkeinen painonhallinta on aina niin vaikeaa. Joku tsemppaa vielä pitempään, se alkaa hiljalleen vääristää syömistä ja ehkä vasta vuosien aikana ahmimiskäyttäyminen/makeanhimoisuus alkaa vallata alaa. Ja surullisimmassa tapauksessa nälkävelkaa kyetään vastustamaan totaalisesti, jolloin todennäköisin päätepiste on kroonistunut anoreksia."

    Mä vaan rupesin tätä miettimään, että voisiko ahmimiskohtauksia laukaista osittain myöskin nälkävelka? Mulla on ahmiminen nyt vähentynyt kun syön tarpeeksi ja liikun ohessa ja on sinänsä lupa herkutella, yllättäen en enää ol lipsunut pakkomielteisen ahminnan puolelle. Toivottavasti sama meno jatkuu... Tsemppiä hurjasti sinne myöskin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut tuon termin ennenkin. Ihan varmasti johtuu osittain tuollaisesta, viime keväänä tuo iski kunnolla päälle: reilussa puolessa vuodessa painoa tuli siinä 6-8 kiloa lisää. (Tuhosin tämän syksyn alussa vanhat painotietoni, joten minulla ei ihan tarkkaa käsitystä ole.) Jotenkin vaan ajattelen, että pystyn kyllä vastustamaan tuota sitten, kun haluan pyrkiä ylläpitämään tiettyä painoa. Eli oikeastaan nyt, tosin viime viikonloppuna söin taas liikaa, joten tänään pitää ottaa takaisin - jos ei kaloreita rajoittamalla, niin ainakin pitämällä kiinteän ruuan minimissä. Noidankehässähän tässä ollaan, vaikka viime viikko menikin rajoittamisen osalta siinä mielessä paremmin, ettei alle 1500 kalorin päiviä ollut. Syyllisyys on vaan niin sitkeässä, että reilumman syömisen jälkeen on vaikea olla ottamatta takaisin liikaa.

      Poista

Pienikin kommentti on suuri ilo.