keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Tulevaisuudenpelko

Luulin että olisin saanut tänään hyvin unta, kun univaje on jo kohtuullinen. Mutta ei. Olin väsynyt kun tulin sänkyyn, ja torkahdin, mutta heräsin uudestaan puolen tunnin kuluttua siihen, että tajusin unohtaneeni ottaa e-pillerin. Vasta vessaan päästyäni muistin, että nyt onkin liuskojen välinen tauko menossa.

Palasin sänkyyn enkä ole enää saanut unta. Osan siitä voi laittaa kännykän piikkiin, mutta myös se tunne, että uni on tulossa, on puuttunut. Ehkä pitäisi ostaa melatoniinia, mutta millähän rahalla. Surffailin siis netissä, selasin kuvia viiltelyhaavoista. Tervettä. Eikä yhtään ala tehdä mieli viillellä. (Oikeasti siis: paska idea.)

Jostain päähäni pälkähti tulevaisuus: valmistuminen ja työnhaku. Ahdistuin koko jutusta, cv:n kirjoittamisesta, työhakemuksista, haastatteluista (joihin en kuitenkaan pääse), uusista töistä (joita en kuitekaan saa).

Mies tuntuu kovasti olettavan, että saan heti valmistumisen jälkeen vakitöitä, tai ainakin pitkän sijaisuuden. Tuo ahdistaa minua, taloudellisen tilanteemme paraneminen on liikaa minun varassani. Olen kyllä varoitellut, ettei se työ niin taattu asia ole. Rehellisesti sanoen epäilen omaa työkykyäni, mutta sitä en myönnä kenellekään - mitä vikaa mussa muka vois olla. Pitäisi vaan kasvattaa paksumpi nahka, eikä olla niin pirun herkkä. Harmi vaan että ainut tapa millä osaan tuon tehdä, on kirjaimellisesti hankkimalla fyysistä arpikudosta.

Alkoi siis ahdistaa, ja nyt on sekalainen läjä oireita. Kurkkua kuristaa, päätä särkee, rintaa pistää. Eikä toivoakaan unesta. Pelkään että näen painajaisia, jos nyt nukahdan. Vähän aikaa sitten näin unta viiltelystä. Tekemästäni haavasta valui oikeasti verta, eikä vain tihkunut. Olin vilpittömästi ilahtunut.

Nyt alkaa mennä hermo puhelimella kirjoittamiseen, kun sormet osuvat koko ajan vääriin kirjaimiin. Lopetan siis ennen kuin heitän puhelimen seinään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti on suuri ilo.