Pitkästä aikaa aamu, jona ei masenna - sen sijaan ahdistaa. Keskittyminen mihinkään tuntuu vaikealta, kotoa lähteminen ei kiinnosta. Vuoron perään on kylmä ja kuuma ja nihkeä olo. Tulevaisuus ahdistaa.
Tämä on vain aaltoilevaa ahdistusta, ei paniikkia. Tulisi mieluummin yksi lyhyt paniikkikohtaus, ja homma sillä ohi, mutta ei. Viilsin vanhoja arpia auki. Ihan ihan pieniä. En tiedä auttoiko, ehkä hetken. Ehkä palovamman tekeminen toimisi paremmin.
Puoli tuntia aikaa lähtöön, en ole pukenut enkä meikannut. Pakko siis lopettaa kirjoittaminen. Luulen, että tästä tulee sellainen päivä, etten saa kuin sovitut menot hoidettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.