lauantai 5. lokakuuta 2013

Ihana hyvä uni

Melatoniini auttoi. Nukahdin viime yönä tavallista paremmin, ja heräsin levänneempänä kuin pitkään aikaan. Tämä siitä huolimatta, että heräsin yön aikana pari kertaa. Tänään otin myös melatoniinia, mutta puolet siitä mitä eilen. Nyt ei tunnu yhtä uneliaalle kuin eilen samaan aikaan, ehkä otan vielä toisen ennen kuin menen nukkumaan. Paketti sanoo univaikeuksiin 1/2-1 tablettia, aikaeroon 1-5. Kaksi ei siis ole vaarallista, vaikkei olekaan se suositusannos ongelmaani. Tai no, ongelmani on aikaero oman sisäisen kelloni ja maailman välillä, ei niinkään unettomuus. Toisaalta tunnen itseni suurimpana osana aamuista enemmän väsyneeksi kuin levänneeksi, joten ehkä unen laadussakin on häikkää.

Torstain ja perjantai sujui ihan hyvin, sain tehtyä ne asiat, jotka halusinkin. Olo on siis ollut ihan hyvä. Kroppa tosin tuntuu levottomalta, käsissä ja jaloissa on nykivä tunne. En malttaisi olla paikallani. Tämä vaikeutti toissayönä nukahtamistani. En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä univelasta, ehkä omituisesta syömisestä.

Olen dissosioinut hyvästä olosta huolimatta. Pari päivää sitten meinasin ajaa autolla päin punaisia kohtuullisesti liikennöidyn risteyksen läpi, koska mieleni oli jossain aivan muualla. Yksinään ajaminen voi olla tämän takia pelottavaa. En saa päästää mieltäni harhailemaan, sillä kadotan ympäristön niin helposti. Ei varmaan pitäisi kuunnella radiotakaan.

Tämän kirjoituksen sävystä tuli negatiivisempi kuin aioin. Minulla on ollut hyvä ja aikaansaava olo, jopa flow-hetkiä. Minulla on ollut hauskaa. Jotakin on silti taka-alalla, ihan täysillä en osaa iloita, en uskalla heittäytyä hetkeen. Silti on mukavaa, ettei kokoajan ole paskin mahdollinen olo.

4 kommenttia:

  1. Luin blogiasi ja haluan lähettää sinulle energiaa päiviisi. On hienoa, että kirjoitat päivistäsi ja jaat kokemuksesi. Toivon sinulle voimaa elämääsi. Ole armollinen itsellesi. Nykypäivänä meiltä vaaditaan monelta taholta paljon. Emme ole täyttämässä muiden toiveita emmekä odotuksia. Mielestäni olemme täällä oppimassa uutta. Tämä ei ole kilpailua, eikä ole voittajia - eikä häviäjiä.

    Lämmöllä Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. On totta, että vaadin itseltäni liikaa. Pelkään vaan, että höllääminen tekisi minusta hällä väliä -tyypin, joka ei koskaan saa mitään aikaan. Siinä välimaastossakin lienee joku vaihtoehto, se on vaan hankala nähdä.

      Poista
  2. Hei, olen itse myös syönyt melatoniinia univaikeuksiin ja kyllähän ne vähän auttavat. Itse huomasin, että jos yhdistin ne ja iltarutiinit, oli melko varmaa, että nukahdin nopeasti ja nukuin kohtuullisen hyvin. Eli tyyliin otin illalla melatoniinipillerin tuntia ennen kellon aikaa, jolloin olisi mentävä nukkumaan nukkuakseni tarpeeksi ja sitten luin sen tunnin ajan kirjaa. Tämä rutiini alkoi nopeasti vaikuttaa niin, että rauhoituin oikeasti nukkumaan, enkä mennyt vain siksi että oli pakko.. :)

    Tv. Sammakkoprinsessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin melatoniini on toiminut tosi hyvin, olen "oikeaan aikaan" väsynyt jo ilmankin. Otan silti henkiseksi tueksi yhden tai kaksi ennen kuin menen nukkumaan, mutta voi olla että kun tämä paketti loppuu, en osta uutta. Unirytmi luultavasti ajan kanssa taas siirtyy, sitten voin paikata sen uudella satsilla pillereitä.

      Poista

Pienikin kommentti on suuri ilo.