Heräsin ja ensimmäiseksi tunsin ahdistusta. Ihan kuin se olisi ollut sängyn vierellä odottamassa, että heti silmäni avattuani se saa hypätä rintani päälle istumaan ja kuristamaan minua. On hyvin inhottavaa herätä pahaan oloon, oli se sitten masennusta tai ahdistusta. Se muistuttaa siitä, kuinka syvällä tämä minussa on - en tarvitse edes laukaisevaa tekijää tunteilleni.
Olo helpottui hieman, kun muistin, ettei tänään tarvitse lähteä suorittamaan mitään. Tänään ei ole töitä tai tapaamisia. Seuraavaksi muistin ruuan. Osa minusta haluaisi olla syömättä yhtään mitään. Se ei kotipäivänä miehen kanssa tietenkään onnistu. Toisaalta haluttaisi pitää mättöpäivä, ja syödä niin paljon kuin huvittaa. Pelkään vaan, että huomenna jostain syystä ei kalorit jäisikään sitten tarpeeksi alas. Vain yksi mättöpäivä viikossa sopii. Onpa vaikeaa.
Pelkään että yksi tälle päivälle suunniteltu juttu, viikon piristys, peruuntuu. Olisi kurjaa, koska ajatus kivasta tekemisestä auttaa myös ahdistuksentapossa. Saa nähdä, toivottavasti edes osan päivästä mulla ois joka tapauksessa mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.