Turhaa syömistä

Eilen taistelin mielessäni siitä, söisinkö tavallista enemmän. Kello kahteen mennessä en ollut syönyt mitään, mutta lopulta päädyin syömään, koko päivän aikana reilu 3000 kaloria. En nauttinut ruuasta niin kuin yleensä. Mikään ei aiheuttanut ihanaa onnentunnetta, mitään syödessäni en hyrissyt tyytyväisenä. Ajattelin, että syömättömyyden aiheuttamat tunteet ovat viimeaikoina olleet parempia, etten saa ahmimisesta mitään. Ei minun edes juuri tehnyt mieli syödä niin paljoa, mutta ajattelin että siitä voisi tulla hyvä olo. Ehkä ei kannata ahmia, jos sitä ei oikeasti himoitse. Parempi vaan rajoittaa.

Tulin kivuliaan täyteen yllättävän vähäisellä ruokamäärällä. Syömäni asiat olivat nimittäin melko kaloritiiviitä, joten ruuan tilavuus ei ollut ihan hirvittävä, ehkä litra-puolitoista plus juomat. Illalla vatsa tuntui suurelta ja kireältä, en voinut ajatellakaan nukkuvani muuten kuin kyljelläni. Tänään ei sitten tarvitsekaan syödä juuri mitään. Tavoitteena alle tonni.

En tiedä mitä teen tämän suhteen ensi viikolla. Vähäinen syöminen onnistuisi helposti, koska olen aika paljon yksin. Ensi viikko on stressaava, tarvitsen jotain millä selvitä siitä.

Pelkään, että kun stressi loppuu, alan taas syödä enemmän ja paino pikkuhiljaa nousee. Viimeksi kun päätin, etten enää laske kaloreita, paino nousi reilussa puolessa vuodessa kuutisen kiloa. Ei sentään suurimpaan painooni ikinä, mutta ei kauas. Painoni sahaa vajaan kymmenen kilon haarukassa, tällä hetkellä matkalla alas. Kohta olen siinä, mitä alemmas en ole päässyt, siinä mistä olen taas päästänyt itseni lihomaan. On väärin sanoa, että pelkään lihovani, mutta ajatus inhottaa minua.