Näin unen. Yksityiskohdat alkavat jo lipsua mielestäni, mutta yritän muistaa. Tunnelma oli masentunut. Olin lähtenyt kaupungille, koska jotain tekemistä piti olla. En ollut kuitenkaan jaksanut pukeutua, joten mulla oli päällä yöpuku ja päässä pyyheturbaani (olin siis jaksanut kuitenkin pestä hiukseni?). Noustessani junasta kuulin jonkun huutavan minua. Käännyin ja näin terapeuttini. Hän ihmetteli mitä teen kaupungilla yöpuvussa. Sanoin, että johonkin piti lähteä, kun ei kotonakaan ollut mitään tekemistä, mutten jaksanut pukeutua, joten yöpuku on ihan hyväksyttävä vaatetus. Mua alkoi hieman nolottaa, kun tajusin, että eihän se ihan tavallista ole, että yöpuvussa liikkuu.
Terapeuttini oli sitä mieltä, että en minä voi yöpuvussa jäädä kaupungille, ja halusi lähettää minut taksilla kotiin. Tässä kohtaa muistikuvat unesta ovat hämäriä, mutta luulen että tilattiin taksi ja terapeuttini odotti että pääsen siihen.
Jossain vaiheessa unta törmäsin mieheeni, ja olin jotenkin saanut päälleni kunnolliset vaatteet. Myöhemmin unessa minun olisi pitänyt mennä johonkin sukujuhlaan tai vastaavaan. En olisi yhtään jaksanut. Piti ajaa autoa, mutta auton penkki tuntui olevan koko ajan väärässä kohtaa ja minä ajelinkin mihin sattuu. Jossain oli tulipalo, minun piti vältellä sukulaisiani ja vanha koirani oli elossa.
Muistan hyvin vain tuon yöpuvun ja sen, että olin hyvin väsynyt ja masentunut. Kuvasikohan tuo laiska pukeutuminen sairauttani, ja sitä kenelle sen näytän? Totaalisen vieraat ei haittaa kovin paljoa, terapeutti on ok, mutta miehelle ja sukulaisille minun täytyy vaikuttaa paremmalta. Ehkä näin. Tuli kuitenkin ikävä terapeuttia. Ensi viikolla onneksi nähdään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.