Viimeiset 24 tuntia ovat olleet siedettäviä. Ei megaluokan ahdistusta eikä itkua. Yleistä väsymystä edellisten päivien ahdistuksista sekä masennusta, mutta kestettävissä. Eilen illalla viiltelin vähän. Ei ollut mitään erityistä syytä, teki vaan mieli. Yksi paniikkiviiltely, ja heti koukussa. Olen onnistunut rajoittamaan piilotettavissa oleviin paikkoihin, mutta tekisi mieli nähdä jotain isompaa.
Itseluottamus on aika matala melkein joka asiassa. Pelkään tekeväni virheitä, ja erityisesti sosiaaliset jutut pelottaa. Jään miettimään jotain huonosti muotoiltua lausetta päiviksi. Olen kovin itsetietoinen, ja mietin jatkuvasti miten pitäisi reagoida. Eräs tuttu kertoi tehneensä abortin, ja minä vain mietin onko reaktioni sopiva. Olen liian huolissani siitä, mitä minusta ajatellaan.
Sosiaalisen ahdistuksen oireet on hieman lisääntyneet. Minä en halua nähdä ihmisiä, ellei ole pakko. En tapaa tuttuja, jos he eivät suoraan ehdota tapaamista. Ihmiset on enimmäkseen ärsyttäviä, siedän vain paria läheistä ihmistä ja muutamaa tuttua. Ihmisten kanssa häivytän itseni jotenkin, ajattelukykyni ja toimintani muuttuu unenomaiseksi. En oikein osaa selitää tuota tunnetta. Ikään kuin olisin poissa tai tarkkailisin itseäni ulkopuolelta. Yksin on parempi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.