Perfektionisti on tehnyt paluun mieleeni. Sitä ärsyttää, kun en ole kesällä edistänyt mitään asioita. Opiskelujuttujen selvittäminen ahdistaa liikaa, ja koetan olla ajattelematta sitä ihan hirveästi. Perfektionisti ei saa siis tahtoaan läpi tuossa asiassa, joten se puuttuu muuhun elämääni. Istun nyt kahvilassa ja mieli olisi tehnyt jotain leipää/pullaa ja lattea, mutta perfektionisti tietää, että ne lihottaa, joten juon vihreää teetä makeutusaineella.
Yritän tehdä listaa hoidettavista asioista. Luulen, että olen saanut tärkeimmät paperille, mutta pelkään unohtavani jotain. Tämä aikataulujen ja päätöksien vapaus ahdistaa mua: kaikesta pitää kantaa itse vastuu ja jos asiat menee pieleen, se on mun vika.
Eilen oli terapia pitkän tauon jälkeen. Oli aika rankkaa, kun juuri oli muutenkin ahdistus alkanut kasvaa. Itkin ahdistusta, pakenin sitä apaattiseen masennukseen ja ahdistuin taas. Sovittiin, että nähdään uudestaan reilu parin viikon päästä, eikä kuukauden kuluttua niin kuin yleensä. Ehkä pari kertaa tuonkin jälkeen voisi sopia hieman tiheämmällä aikavälillä, kun ne kuitenkin saa eri kuukausille, eli eri laskuille. Ärsyttää olla hullumpi kuin mihin olisi varaa. Tosin mun terapian hinta on varmasti pk-seudun halvimpia, ja terapeutti antaa mun olla yliaikaa, jos vaan mahdollista - valittaminen rahanmenosta tuntuu siis aika typerälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.