Arki palaa

Kesä on melkein ohi, joten luultavasti blogini hiljaisuuskin kohta väistyy. Odotettavissa on taas paljon yksinäistä oloa kirjastossa opintoja edistäen.

Kesä sujui kohtuullisen hyvin, enimmäkseen tein töitä. Pari viikkoa oli lomaakin. Missään vaiheessa en erityisesti rentoutunut, vaan stressi ja ahdistus ovat pyörineet taustalla koko ajan. Kroppa ainakin kertoo tästä, jos ei muuten tajua. Kurkussa on lähes jatkuva kuristava tunne ja sydän saattaa välillä heittää pari lisälyöntiä tai ainakin lisätä pulssia. Verenpaineesta en tiedä, mutta veikkaan sen olevan korkeahko. Syön jatkuvasti sokerista, rasvaista ja suolaista ruokaa, koska en jaksa vastustaa mielitekoja. Perfektionistini ei tästä tietenkään pidä, eikä ruokavalioni ihan oikeasti ole minulle hyväksi. Nopeat hiilarit selvästi lisäävät sydämentykytyksiä ja suola nostaa verenpainetta. Lisäksi haukun itseäni syömisistäni, ja se osaltaan nostaa ahdistusta.

Elämässäni tapahtuu nyt paljon asioita, jotka ovat minulle uusia. Ei ole tuttua rutiinia, ei asioita joita varmasti osaisin, vaan jatkuvaa asioiden selvittelyä ja uuden pelkäämistä. Minulla ei ole juurikaan asioita, joista voisin ajatella, että pärjään kyllä. Nämä uudet asiat ovat tietysti myös läheisilleni uusia, joten he ymmärrettävästi kyselevät niistä. En vaan jaksaisi enää yhtään "mitenkäs tämä asia edistyy?" tai "miten aiot tehdä tämän jutun?" -kysymystä, kun en itsekään tiedä vastauksia. Enkä voi rehellisesti sanoa, että pelottaa helvetisti enkä tiedä onko minusta tähän kaikkeen. En voi sanoa, että palaisin mieluummin takaisin johonkin tuttuun. Onhan se häpeällistä, ettei jaksa aikuisen velvollisuuksia.

Ihmiset ymmärtävät stressaantumisen, mutta eivät ahdistusta. En jaksa esimerkiksi hankkia niin paljon oman alani työkokemusta kuin olisi hyvä. En jaksa kärkkyä alan pätkätöitä tai sijaisuuksia, mutta se tuntuu olevan muiden ihmisten oletus. Kuulen välillä kysymyksen "eikö oo löytyny sijaisuuksia?" Joudun myöntämään, etten ole oikeastaan edes etsinyt, kun en opiskelun ohella oikein jaksaisi. Näen ihmisten ilmeistä, että toimintani on heistä lyhytnäköistä ja tyhmää, kokemusta pitää hankkia. Kai niihin mahdollisiin pätkätyöpaikkoihin voisi edes olla yhteydessa, vähän mainostaa itseään. En halua tehdä sitäkään, en edes tulevaisuuden varalle. Minua ahdistaa liikaa lähettää edes sähköpostia vieraalle ihmiselle, varsinkin jos pitäisi tehdä vaikutus saadakseen töitä. Pystyisin tuohon kyllä, mutta siitä aiheutuva ahdistus tekisi koko hommasta muutaman tunnin (tai päivän, jos huonosti käy) projektin ja lisäksi ahdistuksen aiheuttama väsymys estäisi mua saamasta mitään muuta enää aikaan. Ehkä tämä olisi pieni hinta mahdollisesta tulevasta työpaikasta, mutta minulla on muita asioita, joiden tekeminen ahdistaa yhtä paljon. Nämä muut asiat ovat pakollisia, joten käytän energiani niihin.

Huomenna tapaan minulle uuden ihmisen, ja minun pitää muistaa kysyä joitain asioita. Kirjoitin nämä asiat itselleni ylös. Lisäksi aioin kirjoittaa muistilistan ensi viikolla hoidettavista asioista ja tavoitteista, mutta tuon uuden ihmisen tapaamisen ajatteleminen ahdisti sen verran, etten nyt pysty ajattelemaan tarpeeksi johdonmukaisesti laatiakseni listaa ensi viikolla. Ajatukset eivät pysy otteessani.

Minä stressaan nyt kaikesta. Jopa sukulaisten antamat vihannekset jääkaapissa ahdistavat - ne pitäisi ehdottomasti käyttää ennen kuin pilaantuvat. Mielessäni käy välillä ajatus, että jos minä joskus sairastun psykoosiin, niin nyt alkaisi olla riskitekijöitä kasassa. Isoja muutoksia tulossa, paljon stressaavia asioita, taustalla mielenterveyden oireilua lähes kymmenen vuoden ajan, ja ikäkin osuu tilastollisesti sopivaan haarukkaan. Eihän tällaista ole sopivaa miettiä, psykoosi on vakava häiriö, eikä sitä saa toivoa. Välillä olen kuitenkin niin väsynyt, että mikä tahansa syy päästä lepäämään kelpaisi. Eikä kukaan syyttäisi mua. Terveen, vastuullisen ja täysipainosesti yhteiskunnan toiminnassa mukana olevan aikuisen maailma on liian pelottava.  En halua pyrkiä sitä kohti, ja se saa muut pitämään mua kummallisena. Haluaisin sosiaalisesti hyväksyttävän syyn olla vetäytyvä ja vähemmän aktiivinen ihminen.