Uusia lukijoita on taas hieman tupsahdellut, mukavaa. Olen kiinnostunut siitä minkälaiset ihmiset mun juttuja lukee, ja tähän postaukseen saa edelleen vastailla.
Tällä hetkellä on ihan hyvä olo. Ahdistavia asioita on vaikka kuinka, mutta koska olen syönyt tarpeeksi vähän, voin lennellä ihanissa syömishäiriöpilvilinnoissa ja unohtaa tai jättää stressin huomiotta. Olen ulkoillutkin ja tehnyt työni kohtuu hyvin ja ottanut vitamiinit ja ollut niin täydellinen kuin kahdeksi jakautumatta olen kyennyt. Heikoissa kantimissa tämä hyvä olo on, tiedän että putoan pienestäkin epäonnistumisesta.
Univaikeudet ovat tehneet jonkinlaisen paluun. Monen yön univajeesta huolimatta nukahtamisessa kestää. Luulen näkeväni aika paljon unia, mutta muistikuvia jää heikosti. Pari yötä sitten näin unen, jossa lentokone putosi lähelleni. Olen aiemminkin nähnyt vastaavan unen. Onpahan jotain vaihtelua ammuskelu-unille.
Lasken taas kaloreita. Kirjaan yleensä syömäni ruuat samalla kun syön. En sitten juuri ehdi kiinnittää huomiota siihen ruokaan, kun pitää kirjata. Näin saan kuitenkin varmemman käsityksen kaloreista kuin vaan päässä laskemalla. Lisäksi käyttämäni nettisivu laskee eri ravintoaineet, joten voin katsoa johtuuko jokin olo ruuan koostumuksesta. Kaloreita laskiessa mulla yleensä syötyjen proteiinien määrä kasvaa ja hiilarimäärä putoaa. Jos noin käy liiaksi, mulle tulee sellainen olo, että on nälkä mutta ruoka inhottaa. Ja sitten tekee mieli herkkuja.
Saa nähdä miten tässä taas käy. En usko pystyväni säilyttämään sitä painoa, johon nyt onnistun pudottamaan. Mun kroppa tuntuu pyrkivän normaalipainon ylärajalle, jos en laske syömisiäni. Toivon, että voisin hyväksyä sen kropan, eihän se mitenkään epäterve ole. Mä vaan inhoan sitä. Inhoan vatsamakkaroita, leveitä reisiä ja käsivarsia, pyöreitä poskia, liian isoja rintoja (jotka ei juuri laihtumallakaan pienene). Näytän ylimmässä painossani kai vähän äidilliseltä, jos ymmärrätte. En pidä siitä. En tunne olevani mitenkään aikuinen tai muutenkaan sellainen ihminen, jolle kroppani kuuluisi.
Isompi minä vielä kaiken lisäksi todistaa sen, että en kontrolloi itseäni ruuan edessä. En osaa jättää herkkuja yhteen pullaan, kouralliseen sipsejä, muutamaan karkkiin tai pariin keksii. En minä erityisesti ahmi, otan vain hieman liikaa lisää. "Etköhän sä oo syöny jo tarpeeks." Ei mulle enää noin sanota, mutta aina herkkuja syödessäni tunnen sen tunteen, joka tuosta lauseesta joskus tuli. Ahne, itsekuriton, epäkohtelias, syöppö. Olisi pitänyt itse tajuta ja tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.