Valmistelen tässä yhtä postausta, ja tarvitsisin siihen vähän apua. Siksi kysyn teiltä muilta mielenterveyshäiriöistä kärsiviltä tätä: Mitä ennakkoluuloja olette kohdanneet? Millaisia vähemmän mukavia kommentteja olette sairaudestanne/oireistanne saaneet? Miten teitä on kohdeltu koulussa/töissä/hoidossa tai missä vaan? Tietysti minulla on omatkin kokemukseni, mutta koska olen pitänyt häiriöni salassa hyvin suurelta osaa ihmisiä, en ole juuri kokenut negatiivista suhtautumista.
En lupaa, että osaan tulkita kokemanne oikein, saati kirjoittaa postausta, jossa ne ovat esillä niin kuin teistä olisi hyvä, mutta toivon tähän vastauksia. Voitte myös linkittää aiheeseen liittyviä blogipostauksia tai muuta. Kiitos.
//Edit: Tämä teksti syntyi osin tämän postauksen kommenttien herättämistä ajatuksista.
Kerran saatuani paniikkikohtauksen entinen mies totesi minulle: "Sinä olet ihan sekaisin, menisit jo hoitoon". Paniikkikohtauksiin reagoidaan yleisestikin todella huonosti. Yhdelle tuttavalle kerroin sairastavani masennusta, hän kysyi että haluanko jatkuvasti tappaa itseni. Tämän vuoksi en jaksa kertoa "normaaleille" ihmisille mitään, kun ymmärrystä ei saa. Päiväosastolla samaan aikaan ollut poika on kyllä kaiken huippu, hänellä on myös ahdistuneisuushäiriö ja hän olettaa, että meidän ahdistuksemme on samanlainen. Hän kerran sanoikin, että me kaksi olemme ihan samanlaisia. Tämä suututtaa myös jonkin verran :/
VastaaPoistaMitä tarkoitat tuolla paniikkikohtauksiin huonosti reagoimisella?
PoistaMulla on vähän sama, en viitsi kertoa muille kuin toisille häiriöisille, koska muut ei vaan jotenkin osaa reagoida oikein. Jopa entiset sairaat saattaa olla ikäviä: on helppo haukkua toisten vellomista pahassa olossa, kun on itse päässyt siitä yli, ja kultautuneissa muistossa tuo parantuminen ei ollutkaan niin vaikeaa.
Sairauteni yksi oire on itsetuhoisuus, ja sen osalta olen saanut paljon paskaa niskaan jopa osastojen hoitohenkilökunnalta. Kuulemma se on pelleilyä..mm, jepjep.
VastaaPoistaJos on itsetuhoinen, on "itsekäs ja pistää muut huolestumaan turhaan". Jos on bulimikko, on "säälittävä" ja sietäisi "ottaa itseään niskasta kiinni". Jos viiltelee, on "huomiohuora" ja haluaa "tahallaan järkyttää muita". Jos on sairaslomalla, on "laiska". Kaikki nämä oon saanut itse kuulla.
VastaaPoistaUseat terveet ihmiset kuvittelevat, että mielenterveysongelmat on vapaaehtoisia ja että niistä voi parantua jos vain päättää niin. Pitäisi vain ajatella positiivisesti, niin ei tarvitsisi keksiä ongelmia omasta päästään.
Yritäpä siinä sitten selittää.
Masennuksesta mukamas paranee itseään niskasta kiinni ottamalla ja ajattelemalla positiivisesti.
VastaaPoistaSyömishäiriö loppuu, kun lopettaa peilin edessä seisoskelun.
Buliminen oireilu on aiheuttanut hilpeyttä monessakin ihmisessä. Naureskellaan ja heitetään läppää. Yleensäkin mt-ongelmat on joillekin hyväkin vitsin aihe. Kaikki tietää nää "se on ihan avohoitopotilaan näköinen" jutut.
Vihaa mun ongelmat on myös herättäneet. Kerran kun kävin itsetuhoisen käyttäytymisen takia lähellä kuolemaa, niin sain vain vihaa niskaani. Ja avopuoliso häpesi mua sattuneen johdosta.
Lääkäri kerran totesi, ettei se haittaa, jos joskus vähän oksentelee.
Moni terveydenhuollossa mittaa syömishäiriön vakavuutta pudonneiden kilojen mukaan.
Mt-ongelmien takia mulla ei kuulemma saisi olla lemmikkejä, en saisi tulevaisuudessa hankkia lapsia, enkä tule koskaan selviämään tulevassa työssäni.
Näitähän riittäisi, tässä nyt jotain.
Ja tietysti, läheisissä mun ongelmat on aiheuttaneet ihan äärettömän määrän huolta, surua ja pelkoa.
Peiliin tuijottaminen ja omassa itsesäälissä rypeminen. Eikä nähdä maailmaa omilta ongelmilta, siitä meidän mielenterveys on tehty.
VastaaPoista