Sadas postaus

Tämä on sadas postaus tässä blogissa. Olen kirjottanut jo aika paljon, monet tekstit ovat useamman sivun mittaisia word-tiedostoina. Tämän blogin lisäksi olen kirjoittanut aiemmin toista blogia ja monta päiväkirjaa täyteen. Ainakin parin kirjan verran tekstiä, eikä asia tunnu loppuvan. Terapiaakin on takana varmasti yli viisisataa tuntia. Olen puhunut muillekin ihmisille satunnaisesti. Olen miettinyt itseäni, ajatuksiani ja elämää. Ymmärrän jotain, en kuitenkaan kaikkea. Ja varsinkin se, että osaisin toimia ymmärrykseni mukaan, on kaukana.

Kovin vähän on juuri nyt sanottavaa. Ahdistaa, stressaa. Suunnitelmissa on aukkoja, ja en osaa siksi rauhoittua. Pari ilmoitautumisasiaa pitää hoitaa ennen kuin tiedän aikataulujani ajalle, jolle ne pitää tehdä. En voi optimoida, ja se ahdistaa. Olen tottunut suunnittelemaan päiväni tehokkaiksi. Täydellisiksi, tietenkin. Mitä muutakaan mä tekisin, sehän on ainoa tie onneen? Pieleen menee, tiedän sen, mutten osaa tyytyä vähempään.

Olen onnistunut vähän laihtumaan. Tai pudottaamaan painoa, luultavasti nesteitä ja ruuansulatuksessa kiertävää ruokaa. Parissa päivässä kilo. Tänään olen syönyt liikaa, toivottavasti huomenna on taas parempi päivä. Typerää syödä liian vähän, kun tiedän että olo ja keskittymiskyky huononee ja ahmimisen halu kasvaa. Mutta lauantaiaamuna olin pitkästä aikaa tyytyväinen, ei ahdistanut, kun vaaka näytti pienempää. Haluan vielä sen neljä kiloa pois, takaisin syksyn alinpaan painoon. Mättö-laihdutuskierteeltä tämä pahasti näyttää.

Vähän aikaa sitten piti saada opiskeltua, joten menin mäkkiin. Ostin nugetteja, ranskalaisia, juuston, jonkun parin euron hampurilaisen, omenapiirakan ja limun.  Ehkä tulkitsin väärin, mutta myyjän ilme oli vähän kummastunut, kun se toi ne mulle pöytään. Hain vielä myöhemmin ison pirtelön. Sen juomiseen menikin yli puoli tuntia, kun olin edellisistä safkoista vielä niin täynnä. Sain kuitenkin  luettua. Vaikka ei ollut erityisen hyvä olla, ei myöskään ollu kamalaa. Haluaisin tehdä tuon uudestaan, haluan syödä, syödä, syödä. Siitä tulee hyvä olo. Mutta niin tulee pienemmistä numeroistakin.

Katselin eräänä päivänä käsivarttani, ja ajattelin, että onpas hoikka. Ja samantien perfektionisti tai anorektikko, en tiedä kumpi, ehkä molemmat, huusi vastaan. Et saa ajatella itsestäs hyvää! Et saa nähdä itseäs muuna kuin läskinä! Itserakas paskiainen. Ja kuuntelin, ja pyrin muuttamaan mielikuvaa kädestäni isommaksi. Ei näin parannuta.