Ja mä tein kaiken kuin sä pyysit

Päivä lähti sujumaan hämmentävän hyvin edellisen postauksen ahdistusolosta huolimatta. Tosin päästäessäni ne ahdistavimmat deadlinet ja tehtävät päähäni, tunnen stressin taas kasvavan ja paniikin raapivan mielen ovea. Nyt olen nelisen tuntia pohtinut yhtä tehtävää, ja saanutkin kirjoitettua parin sivun verran asiaa. Osa on vielä siistimättä, eli ranskalaisilla viivoilla vain. Kuitenkin sain mielestäni ihan hyvää tekstiä aikaan.

Syöminen on kuitenkin tähän mennessä rajoittunut lähes tuohon mitä pääni sanoi: yksi tarjottu suklaapala, kaksi tölkkiä Pepsi Maxia ja appelsiini. Illasta voi tulla mielenkiintoinen. Onneksi kotona ei ole paljoa ahmimisruokaa. Vaikka saattaa se sitten illalla kiukuttaa. Ja periaatteessa voin sortua tonni-puolentoista ahmimiseen ilman että se mua lihottaa.

Haluan niin takaisin siihen, missä olin syksyllä. Kunto oli kasvamassa, lihakset alkoi erottua etäisesti, paino oli alempana kuin vuosiin. Nyt paino on noussut tuosta viisi kiloa, ja kunto vaan putoaa, putoaa, putoaa. Yritän sanoa itselleni, ettei nyt ole aikaa, nyt täytyy opiskella ja jatkaa aktiivisempaa liikkumista kun on taas enemmän aikaa. Ei yksi kevät mitään kaada. Mutta ei kelpaa, kun kaiken pitäisi onnistua aina täydellisesti. Ja jos en voi liikunnalla kasvattaa kuntoa ja saada vähän lihasta, niin ainakin mun pitäis syödä vähemmän, etten läskistyis.

Keskityn aina vääriin asioihin. Kun opiskelussa pitäisi edetä pala kerrallaan, ja vaan välillä katsoa kokonaiskuvaa, näen sen kaiken valtavan työn aina kerralla. En osaa keskittyä yhteen asiaa. Paitsi että osaan: silloin kun jokin pieni asia menee huonosti, ei kokonaismenestymisellä ole mitään väliä. Ajattelumallini ovat aika monessa asiassa täysin pielessä, enkä osaa tai uskalla muuttaa niitä. Tämän mä tunnen, tähän mä voin luottaa. Perfektionisti käskee eteenpäin, vaikkei jaksaiskaan. Se vaatii liikkeellelähtöä isolla vaihteella, se sanoo ettei polttoainetta tarvita niin paljon kuin sanotaan, se sanoo että on mahdollista ajaa osumatta punaisiin valoihin, se sanoo että määränpää on jossain kaukana, "koska ollaan perillä?" saa sen raivostumaan.

Maija Vilkkumaa: Ystävä (otsikko)