Tänään tein kymmenen tuntia kouluhommia, seitsemän niistä itsenäistä lukemista. Söin liian vähän, koska aamupaino inhotti. Paino on noussu parissa kuussa melkein viis kiloa, inhottaa. Kotimatkalla kyyneleet valui väsymyksestä, nälästä ja turhautumisesta. Teen helvetisti hommia, mutten näe suorituksissani mitään hyvää. En osaa kehua itseäni, huomaan vaan puutteet. On katkera olo, kun yritän olla hyvä ja tehdä kaiken oikein, mutten saa mistään vahvistusta, että toimin hyvin. Ja mistä aikuinen sitä saisikaan, mun ois jo pitäny oppia mikä riittää ja mihin olla tyytyväinen. Etsin kai sitä edelleen, ja siksi teen enemmän ja enemmän. Kymmenkään tunnin päivä ja vähäinen syöminen ei ole mulle mikään saavutus.
Ruoka ahdistaa nyt paljon. Toisaalta ylensyöminen rentouttaa ja estää paniikkia, mutta lihominen inhottaa. En tiedä mitä teen, mun pää käskee paastoamaan ja ahmimaan yhtä aikaa. Kuulostaa reseptiltö oksentamiselle, mutta se pelottaa liikaa. Pelkään että tukehdun tai että nestetasapaino heittää täysin. Harkitsen vakavasti laksoja tai diureetteja, vaikka tiedän ettei ne auta. Haluun vaan aamupainon sellaiseksi, ettei heti tunnu epäonnistuneelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.