Heipä hei taas. Joulu ja vuodenvaihde oli ja meni. En vielä ole ihan normaalissa arkirytmissä, mutta kuten mulla on tapana aina uuden alkaessa, olen tehnyt monta hienoa suunnitelmaa siitä, kuinka tällä kertaa teen asiat paremmin ja ajoissa ja täydellisesti.
Tänään olen kovasti selvitellyt koulujuttuja. Olen lähetellyt maileja, katsonut kirjalistoja, tehnyt uusia tiedostoja koneelle, ja tehnyt aikatauluja. Mulla on seuraavalla kolmelle viikolle jonkinlaiset suunnitelmat valmiina, tai ainakin olen kirjannut itselleni mitä haluan saada aikaiseksi. Jotain muutoksia voi vielä tulla, kun muutama tapaaminen pitää sopia. Tämä on sitä ahdituksenhallintaa, kalenteri täynnä muistilappuja ja jokainen asia kirjattuna, mielellään aikataulutettunakin.
Hassua, miten asiat on helpompi tehdä, kun niille päättää etukäteen ajankohdan. Mulla on yksi juttu, jonka päätin tehdä perjantaina. Stressin aiheuttajana sellaista keskitasoa, koska pitää selvitää asioita ihmisten kanssa, mutta paikka ja luultavasti myös ihmiset ovat kuitenkin jossain määrin tuttuja. Uuden paikan kanssa ois vaikeempaa. Mulla ois ollu tänäänkin aikaa tuolle, mutta kun päätin, että teen sen perjantaina, ei tänään onnistu. Perjantaihin ehdin vielä henkisesti varautua. Stressaavien asioiden tekeminen hetken mielijohteesta ei oikein suju multa. En ymmärrä, miten jotkut pystyy varaamaan vaikka hammaslääkärin heti kun tulee mieleen. Itse viivyttelen puoli vuotta, kun sekä soitaminen että se hammaslääkärille meno ahdistaa.
Tänään piti aloitaa yksi opiskelutyö, mutta iski tyhjän paperin kammo, en päässyt alkuun. Siispä selvittelin läjän pikkujuttuja ja päivitin ja värikoodasin kalenteriani. Suunnittelin ajallisesti lähinnä liikunnat. Tosin nekin kai muuttuu. Pitäis ensin tosiaan saada noi tapaamiset sovittua. On vähän helpompaa, kun on saanut edes jotain paperille. Tuntuu enemmän siltä, että tekee jotain. Ja tänäänkin kirjoitin vielä ylös mitä olin tehnyt, koska alkoi tuntua, etten ole saanut aikaan mitään ja en voi vielä kirjoittaa blogia. En ole ihan vakuuttunut siitä, että tekemäni asiat on tarpeeksi, mutta koetan elää sen kanssa.
Saa nähdä kuinka pitkään jaksan olla järjestelmällinen suunnittelujeni kanssa. Yritän kuitenkin miettiä aikataulujani niin, että voisin olla tyytyväinen itseeni. Toki joinain viikkoina se ei onnistu, koska aina ei ole tarpeeksi aikaa. Yritän pitää sen ylivaativan puoleni hiljaisena, ja olla sitä kautta itse vähän onnellisempi. Se vaatii kyllä hieman liikaa suorittamista. En nimittäin osaa hiljentää sitä vaativaa ääntä sanomalla, ettei mun tarvi tehdä kuin tän ja tän verran, onnistun vain jos voin sanoa jo tehneeni paljon. Olisi mukavaa, jos voisin itse määrätä mikä riittää.
Kalenterissani on nyt neljää väriä: työlle, opiskelulle, liikunnalle ja mielenterveydelle omansa. Opiskelu ja työt tulee ensin. Työaikoihin en voi vaikuttaa muuten kuin toiveillani, joten ne ovat mitä ovat. Opiskeluissa luennot ja muut sellaiset ovat tietysti jonkun muun määräämiä. Itsenäinen opiskelu on mun sanelemaa. Koska en ole aamuihminen, opiskelen yleensä iltapäivällä, siinä 12-18 välisenä aikana. Liikunnat painottuvat aamuun, kun voin kotona tehdä rauhassa eikä tarvitse ottaa lenkkiaikaa mun ja miehen yhteisestä kotonaoloajasta. Mielenterveys on sellainen, jota toteutan, jos on aikaa. Eihän sen näin pitäisi olla, mutta minua ahdistaa vain enemmän, jos en tee kaikkia muita asioita tarpeeksi. Tähän kuuluu terapia, blogin kirjoittaminen ja chattaily.
Olen löytäny Twitteristä pari kertaviikkoista chattia. Niitä voi seurata Tweet Chatin avulla. (Toimii siis niin, että näyttää kaikki tweetit, joissa on haluttu hashtag.) Kummallakin on oma tagi, ja tietty viikottainen aika. Toiseen en ole vielä ehtinyt osallistua, sen teemana on mt-ongelmat yleensä. Yritän olla seuraavan aikaan koneella, jotta tiedän onko tuo sellainen, josta pidän. Toisen aiheena on epävakaa persoonallisuus, ja siellä keskustellaan joka viikko jostain tietystä aiheesta. Olen tykännyt tuosta, siellä on mukavia ihmisiä ja vertaistukea. Epävakaa ei mulla enää papereissa näy, mutta siinä on niin paljon asioita, jotka mun elämään vaikuttaa, että epävakauteen liittyvistä keskusteluista löytyy mulle kyllä jotain. Jonkinlaisena terapiankorvikkeena tuo toimii, vaikka toiset keskustelijat onkin jossain muulla maailmassa.
Syömisistä vielä. Loppuvuonna söin liikaa. Jostain syystä en osaa lopettaa kun olen kerran aloittanut. Parina päivänä rajoitin syömisiäni, mutta vain puolet päivästä, iltaisin söin kyllä. Paino pyörii nyt muutamaa kiloa ylempänä, mutta sentään kuuttakymppiä en ylittänyt. Tämän vuoden alussa paino on neljä-viisi kiloa vähemmän kuin viime vuonna. Tänään en ole vielä laskenut kaloreita (paitsi päässäni), mutta olen kyllä rajoittanut ruokailuani vähän liikaakin. En vielä tiedä mihin tämä menee. Huomenna aion taas laskea, joten kai sitten nähdään. Liikuntaa olen suunnitellut niin, että tekisin lihaskuntoa pari kertaa viikossa ja aerobista liikuntaa kerran tai kaksi, riippuen miten ehtii. Ja jos on oikein tiukka viikko opiskeluissa, niin yksi kerta jompaa kumpaa saa luvan riittää. Opiskelu on kuitenkin tärkeämpi. Toivon, että liikkumalla tuon verran pystyisin antaa itseni syödä vähän enemmän. Vaikka pienestä kalorimäärästä tuleekin kieroutuneen onnistut olo.
Keväästä tulee raskas. Paljon opiskeluja, töitä pitää tehdä, selvitellä asioita, koettaa pärjätä ruokavammapuolen ja perfektionistin kanssa, jaksaa ilman terapiaa. Yritän kirjoitella ainakin kerran viikossa tänne, toivottavasti löydän aikaa. Kyllä tämä jotenkin ajatuksia selvittää. Onkot teillä lukijat jotain toiveita mistä kirjoittaisin? Syömisjutuista tuntuu tuleva tekstiä joka kerta, mutta oisko jotain muuta? Haluaisin kuitenkin kirjoittaa paitsi itseäni, myös teitä varten.
Nightwish: Eva (otsikko)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.