Elämä tuntuu nyt jotenkin kovin sekavalta. On paljon hyviä juttuja, mutta myös uusia pelottavia asioita. Olen tottunut varmistelemaan, että toimin oikein. Kyselen mieheltä kelpasiko ruoka, vaikka itsekin toki sitä söin ja tiedän oliko onnistunutta. Kalastelen palautetta ja kyselen muiden mielipiteitä, hyvin harvoin teen mitään puhtaasti oman harkintani varassa. Ja kai se on joskus viisastakin, mutta on raskasta olla näin epävarma asioista.
Tänä keväänä on edessä monta asiaa, joiden kanssa pitää pärjätä yksin. Pitää taas oppia uutta ja selvitellä asioita. Kaipaan jo rutinoitunutta elämää, jossa asiat ois tuttuja ja vanhoja ja mitään selvittelyä ei tarvis. Haluaisin voida luottaa itseeni ja osaamiseeni.
Ruuan kanssa olen taas sählännyt. Alkuviikosta rajoitin kunnolla, ja nyt olen taas syönyt miten sattuu. Ei kai se mikään ihme ole, jos ensin syö liian vähän. Olen heti hypännyt takaisin tähän kierteeseen. Rajoitan ja mätän ruokaa vuoron perään eikä tässä ole mitään järkeä. Liikunnat on sentään olleet hyviä, vaikka yhden lihaksen sainkin viikko sitten niin kipeäksi, ettei se ole vieläkään ihan normaali.
Tuntuu hämmentävältä. Mulla on nyt liian monta asiaa kesken. Välillä on onnistunut olo, välillä ei. Monessa jutussa tunnen olevani ihan pihalla ja epävarma. Ahdistaa kun asiat ei ole selvillä. Ahdistaa, kun pitäisi toimia niin kuin itse uskoo olevan oikein, eikä niin kuin auktoriteettiasemassa olevan mielestä pitäisi.
Voisinko saada jostain edes pienen murun itsevarmuutta? Olisi myös hienoa osata antautua mukaan onnistumisen tunteeseen samalla voimalla kuin syyllisyyteen - tai antaa sen tunteen edes tulla. Mulla ois ollu syytä iloita, vaikka monta päivää. Silti tunne kestää ehkä tunnin ja sitten olen taas oma epävarma itseni ja pelkään pahinta.
Miksi se syyllistävä ja haukkuva ääni on kaikkein kovin? Tänään jumppasin kotona, ja pari kertaa itkin kun en jaksanut tehdä kaikkea niin kuin videolla joka mulla oli pyörimässä - vaikka mä oisin voinu olla tyytyväinen siihen että teen jotain! En osaa iloita uusista mahdollisuuksista, kun päässä pyörii "en mä kuitenkaan osaa ja oon ihan paska ja kaikki menee pieleen". Ja jos vähänkin yritän ajatella hyvää itsestäni, muistan että se on ylimielistä ja väärin ja en saa. Jos jotain osaan, niin se on mitätöidä kaiken missä olen onnistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.