Sain paniikkikohtauksen, kunnon hyperventilointipaniikin. Piti katsoa sähköposteja, ja vastata pariin. Alkoi ahdistaa ne asiat, joihin mailit liittyi. Pelkäsin etten pysty niihin. Tunsin itseni pieneksi, surkeaksi. Että multa vaadittais sellasta, mihin en mitenkään pysty. Uusia tilanteita, uusia ihmisiä. Pelkään ihan hirveästi. Pelkään, että epäonnistun, että kaikki pettyy muhun, että kaikki näkee sen mitä minä: etten oikeesti osaa mitään, että musta ei ole mihinkään, ettei mulla ole mitään annettavaa kenellekään. Joku näkee vielä joskus tän mun rakentaman pärjäävän ja kauniin kuoren läpi. Joku vielä tajuaa, että sisältä en ole mitään.
Tälle totaaliselle mitättömyydentunteelle ei ole sanoja, ei kuvaa, ei säveltä. Eikä mitään keinoa saada tätä pois, vain odotus.
Voimia sinulle! Kauniin ja pärjäävän ulkokuoresi alla asuu pieni, herkkä ja haavoittuva ihminen. Niiden tuoma kauneus välittyy tänne saakka. <3
VastaaPoistaKiitos. <3
Poista