Yle Femiltä tulee dokumentti ahdistuksesta. Nimellä "Dok: Pelko", jos joku haluaa myöhemmin Areenalta katsoa, pitäis löytyä. Ihan mielenkiintoinen. Tosin toisten ihmisten saama huomio edes telkkarissa saa mut tuntemaan itseni yksinäiseksi.
En halua nukkumaan. En halua huomista, edessä on pitkä päivä ja paljon opiskelua. Onpahan kuitenkin seuraa, edes väkisin. Juttelen mielelläni ihmisten kanssa, mutta en vain jaksa järjestää tapaamisia. Ja parempien kavereiden kanssa pelkään, että alan avautua liikaa. Olen silloin taakka ja rasittava ihminen, enkä ole sitä toista varten. Ja mitä jos se toinen sais ylipuhuttua mut syömään taas normaalisti? Ei mulla sitten ois mitään ongelmaa ollutkaan. Pelkään muutosta, pelkään paranemista.
Miksi, miksi mun mielialan pitää heitellä näin? Yhtenä päivänä ehtii olla onnellinen ja saa aikaiseksi, ja sitten seuraavana herää masennukseen.
Nukkumaan pitäis. Miten mä saan unta näin nälkäisenä? Miten mä laihdun (=onnistuisin jossain), jos syön enempää? Miten mä selviän, jos en yritä muuttua? Miten mä jaksan, jos en hyväksy itseäni kokonaan?
The NeverEnding Story (kuva)
Tutusta ja turvallisesta sairaudesta on niin pirun hankala päästä irti. Koska ei osaa muuta toimintatapaa, tai uskalla koittaa. Koska "jos joku huomaa".
VastaaPoistaEi se poistaisi itse ongelmaa, jos joku saisi syömään sut 'normaalisti'. Ulkoisesti kyllä, mutta pään sisällä se vaan odottaa nousuaan. Ei se pelkkä normaalisti syöminen riitä, kun pitäisi tiedostaa, miksi niin tehdään.
Mitä sä menettäisit sillä, jos sä avautuisit? Edes vähän, jollekin. Et sä ole kenellekään taakka, jos sä ns. avaudut.
Oon ite miettinyt siltä kannalta, että jos mä olen niille taakka sen takia, että kerron, että mulla on huono olla, niin oon sitten mieluummin yksin, kun oon semmosen kaveri.
Joskus joku potilas sano mulle, että "miks sä kiusaat niinkin hienoo ihmistä kun itteäs?" Kyse oli kylläkin eri asiasta, mutta jäin silti miettimään.
Anteeks sekavasta tekstistä, vähän samat fiilikset täälläkin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista(Hitto, tarkoitus oli poistaa kommentti siksi, ettei tähän tulis toista kommenttia kun halusin vielä lisätä sanottavaa, mutta nyt tohon kuitenkin jäi toi.)
PoistaKiitos kommentistasi.
Joo, oonhan mä sen jo moneen kertaan nähny, että vaikka kaveri ylipuhuis syömään normaalisti, niin kyllä mä takas palaan. Kai se perimmäinen syy on halu onnistua jossakin, saada kehuja ja hyväksyntää, kelvata.
Kyllä mä yritän kertoa jotain. Aika vesitettyä tarinaa tosin, en ole muistaakseni maininnut kellekään oksentaneeni tänä syksynä. (Ja tätä blogia ja terapeuttia ei lasketa.) Kai sitä haluaa omalla tavallaan pitää joitain asioita salassa. Niitä häpeää, ja niistä puhuminen on raskasta. Ja sitten jos mikään ei muutu, olen turhaan kuormittanut sitä toista. Enimmäkseen kyse on kai siitä etten uskalla. Pelkään sen toisen reaktiota.
Tavallaan haluais, että joku kysyis, kun vaan vähän vihjailee, että "ois tämmöstä". Tai ainakin itsellä oon huomannu sen. Koska onhan se helpompi vastata kysymyksiin, kuin itse kertoa kokonaissta tarinaa.
PoistaVoimia~
Niinpä. Ja sitten voi olla vähän varmempi, että se toinen oikeesti haluaa tietää eikä vaan kohteliaisuuttaan kuuntele.
Poista