Mieliala on lähtenyt tänään laskuun. Ehkä se oli vähän jo siihen suuntaan menossa eilen illalla. Eilen oli yksinäinen olo, tänään mieliala johtuu syömisestä. Mutta mulle on viimepäivinä sanottu kivoja asioita, ja olen ollut niistä iloinen. Haluaisin purkaa näitä asioita jotenkin, en vaan ihan jaksais keskittyä. Päätäkin särkee vähän. Ja tuntuu, että mun asiat on turhia. Ketä oikeesti kiinnostaa? Kunpa Blogger näyttäis tilastoissaan kuinka pitkään ihmiset on viipyneet lukemassa, tietäsin käykö ihmiset vaan vilkaisemassa vai lukeeko ne oikeesti.
Eilen illalla olin hetken aikaa ihmisten seurassa, mutta kuitenkin yksin. Lähinnä siksi ettei oikein ollut tuttuja paikalla, ja niillä ainoilla tutuilla oli muutakin seuraa. Inhoan huomion kerjäämistä, joten lähdin pois, ku en itseäni tyrkyttämättä ois saanu seuraa. Ja ei mulla ollut mitään erityistä oikeutta saada niiden tuttujen huomiota itselleni, ei sen enempää ku niillä muillakaan. Ja itseasiassa vähän vähemmän, koska en oikeastaan ollut edes minulle tarkoitetussa tilaisuudessa.
Tänään päivällä töissä söin liian vähän. Työteho kärsi, mutta toisaalta en siinä työssä pysty syömään työn lomassa, joten voin uskotella itselleni, ettei vähäisellä ruualla ollut mitään tekemistä laihduttamisen kanssa, en vaan ehtiny syödä. (Ihan paskapuhettahan toi on, mä en halunnu edes syödä.) Kotiin tultua tämän päivän ja muutenkin tämän viikon vähistä syömisistä (siis jotain 1500 kaloria per päivä) seurasi täysin oletettava asia: ruokaa teki mieli hitosti, ja koska kuitenkin yritin himmailla normiruuassa, söin loppujen lopuksi herkkuja. Siis voita, jauhoja, sokeria ja kaakaojauhetta. En ymmärrä miten ihmisten mielestä takinat, kreemit, kuorrutteet ja muut on sinällään ällöjä, mä voisin ihan hyvin elää vaan niillä. Siis jos mua ei inhottais oma possuiluni, kun tuollaisia syön.
Tuntuu tyhmältä, että mun rajoittamisista seuraa ahmintahalua. Kun mä en rajoita mitenkään ihan liikaa! Ihmiset laihduttaa noilla kalorimäärillä ihan onnistuneesti. Ehkä kyse on enemmän henkisestä kuin fyysisestä tarpeesta. Toisaalta miksi rajoittaa? Eihän mun pitäny enää laihtua. Miksi silti yritän? En mä onnistu, koska muutaman päivän välein tulee näitä "waah, ruokaaruokaaruokaa, rasvaa, sokeria, kaloreita!"-päiviä. Eli siinä mielessä ei pitäis olla huolissaan, että ihmiset huomais, kun ei tässä laihtumaan pääse. Ehkä pääsisin henkisesti helpommalla, jos siirtyisin syömään normaalisti. Tai sitten en. Pelkään lihovani niin, kun pitäisi kokeilemalla löytää se ruokamäärä, joka ylläpitää tätä painoa. Pelkään myös lihovani näillä syömisillä, pelkään ettei mun rajoituspäivät kompensoi herkkupäiviä. Mä en halua olla tätä isompi. Vähän pienempi voisin olla, tai ainakin vatsasta haluisin ylimääräiset pois.
Kai mä jo oon täällä myöntäny, että jonkinlainen kierre tässä on syntynyt? Rajoitan kalorit 1500 tuntumaan kahdeksi-viideksi päiväksi, ja sitten menee päivä-kolme syöden kaikkea mitä vastaan tulee. Jos ei kauppaan jaksa mennä, niin sitten leivon. Jos en jaksa leipoa, syön pelkkää taikinaa. Yleensä syön sitten suunnilleen 2500-4000 kaloria päivässä noina herkkupäivinä. Mulla on syyllinen olo siitä, että mulle tulee edes toi tarve ahmia. Pahempi olo on yleensä taistellessa sitä vastaan kuin itse syömisen jälkeen.
Pitänee joskus omistaa pidempi teksti syömispohdinnoille, juuri nyt en jaksa miettiä enempää.
Mutta niitä mukavia asioita. Vähän aikaa sitten yksi tuttu kertoi kuinka meidän yhteiset tutut pitää mua mukavana ihmisenä. Olen kuulemma luotettava ja mun kanssa on kiva olla, ja musta tykätään. Tollasia asioita on kiva kuulla, koska itse pidän itseäni huomionkipeänä paskana, olen epävarma ja tarkkailen koko ajan käytöstäni. Mietin jatkuvasti mitä ihmiset ajattelee musta.
Ja sitten toinen tapaus. Mietin että kerronko tän Facebookissa vai täällä. Molemmissa en voi ku haluan pysyä anonyyminä täällä. Päädyin sitten siihen, että kirjoittelen tänne, koska en oikeestaan usko että mun tutut arvostaa tätä. Odotin pysäkillä bussia, ja joku mies kysyi, että menikö yksi bussi siitä jo ohi. Sanoin että meni, ja mies harmitteli, kun seuraavan tuloon olis sitten parikymmentä minuuttia. Ihan perusmenoa tähän asti. Seuraavaksi se mies alkoi kovasti kiitellä ja toivotti hyvää viikonloppua. Halusi vielä kätellä, ja toivotti rauhaa, ja onnea, ja menestystä, ja kaikkea hyvää. Kysyi mun nimeä, ja kerroin. Oletin jotain "kaunis nimi"-tyyppistä settiä, mutta se sanoikin, että muistaa sen, tietää mun nimipäivän. Ja se ties, hyvin hämmentävää. (Siis varsinkin kun ei ollut suomalaissyntyinen.) Sanoi että olen aurinkoinen ja ihana ihminen, ja poikkeuksellisen ystävällinen. Kysyi olenko harkinnut terveydenhuoltoalaa, ja pyysi pitämään sen mielessä kun kerroin että opiskelen toisella alalla. Sanoi, että musta lähti "ihana energia", ja että olen hyvä ihminen. Käski vielä pitää huolta itsestäni.
Hyvin hämmentävää. Se ei pyytäny mun numeroa, kukaan ei samaan aikaan pyörinyt ympärillä yrittämässä ryöstää mua, se tais oikeesti tarkoittaa mitä sanoi. Haluan ainakin uskoa niin, ja siksi en tätä päätynyt kertomaan muualla, kun en usko että mun tutut ajattelis sen olleen vilpitön. Kyllä mä silti ihmettelen, mitän musta muka lähti "ihana energia", kun oikeesti sanoin vaan että bussi oli mennyt, ja mua vähän pelotti ja epäilytti se tyyppi, ja olin kai aika ennakkoluuloinen sen aikeista. Mutta jäin kuitenkin hymyilemään.
Ihan sama miks se niin sano. Mä en halua että joku järkeilee ton joksikin muuksi, kuin ystävällisiksi sanoiksi. Kerran joku mies sanoi mua nätiksi, ja kerroin tästä äidille. Kekustelu jatkui suunnilleen näin: "Olikse kännissä?" "Joo." "No niin tietysti." Jep jep, eihän mua sanois kukaan kauniiks, jos se ei ois kännissä. Ihan oikeesti, mitä väliä? Varmaan se ois selvinpäinki niin ajatellu, muttei ois vaan sanonu ääneen.
Aattelin jossain vaiheessa lisätä tagit näihin teksteihin, itsekin selailen toisten blogeissa usein niitä. Tekstejä on vaan jo yli 60, mutta ei kai tuota tarvikaan kerralla tehdä. Se tarkoittais myös kaikkien tekstien lukemista uudelleen, ei mikään helppo juttu.
Rammstein: Hailfisch (otsikko)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.