perjantai 21. helmikuuta 2014

Masennuksen tahraamat ajatukset

Tänään on ollut paska päivä. Heräsin masennukseen, eikä se ole koko päivänä mennyt pois. Olen käynyt vain makaamassa sängyssä useaan kertaan. Aamulla pelkkä hampaiden harjaus ja pukeutuminen tuntuivat liian suurelta työltä. Suihkussa en edes jaksanut käydä, mutta olin sentään illalla ennen nukkumaan menoa käynyt.

Nyt olisi seuraa, mutta en jaksa, eikä se piristä minua. Hetken voin hymyillä ja jopa nauraa, mutta putoan takaisin. Tunnen olevani epäonnistunut paska, josta kukaan ei pidä. Pelkään tulevaisuutta ja inhoan itseäni. Haluaisin vain viiltää, lyödä, ahmia ja oksentaa.

Olen lukenut vanhoja päiväkirjojani. Niiden perusteella olen ennen ollut paljon paremmin yhteydessä ihmisiin, kun on ollut huono olla. Nyt olen etääntynyt kaikista, joille olen joskus puhunut, enkä edes harkitse tekstareita, kun tuntuu pahalta. Osasin joskus puhua enemmän, osasin olla ihmisten kanssa enemmän. Nykyisin olen vain yksin, enkä juuri koskaan itse tee aloitetta kenenkään näkemiseen. En vaan jaksa.

4 kommenttia:

  1. Ihan niinku mun päivä.. Mulla on tapana syyttää ympäristöä omasta olostani, että se aiheuttaa sen. En voi olla oma itseni ja masennun. Vetäydyn kuoreeni, yritän olla huomaamaton. Mullon juoppo mies josta en pääse eroon. Lähtisin itse jos asunto ei olisi minun.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Enpähän ole yksin. :/ Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa.

      Poista

Pienikin kommentti on suuri ilo.