Tänään ei ole yhtä epätoivoinen olo kuin eilen. Johtuu kai lähinnä siitä, että sain itseni liikkeelle viime yöstä huolimatta.
Torkahdin puolen yön maissa, mutta heräsin yhden aikaan siihen, että piti käydä vessassa. Uni sitten enää tuntunutkaan tulevan, joten kirjoittelin edellisen postauksen. Senkään jälkeen en saanut unta, vaan pyörin neljään asti hereillä vartti kännykällä, vartti unta etsien -syklillä. Herätyskello soi seitsemältä. Pääsin ylös sängystä noin varttia vaille kahdeksan.
Noustuani kävin vaa'alla ja suihkussa, join kahvia, putsasin viiltelyjäljet desinfiointiaineella (olivat yöllä sen verran kipeät, että varmaan on lievää tulehdusta), rasvasin ne, meikkasin ja puin ja lähdin. Bussikortissa oli onneksi tarpeeksi saldoa sekä meno- että paluumatkoihin.
Viime yönä tuli siis ehkä kolme tuntia unta, ja väsymys on sen mukaista. Vaikka pääsin liikkeelle, tunnen itseni juuri nyt toisen luokan kansalaiseksi, kun en jaksa kuin yhden asian päivässä. Toisaalta saan kai olla tyytyväinen, jos pystyn edes siihen yhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.