Napit on haettu apteekista. Kolmen kuukauden setti, jos ei annostusta nosteta välissä. Tai yksi nosto tulee viikon sisään, mutta sitten siitä. Kyllä tuntee, että kropassa on jotain ylimääräisiä mömmöjä pyörimässä. Toivottavasti oireet vähenevät ajan mittaan. Suuta ja silmiä kuivaa, ja välillä on levoton olo. En saanut viime yönä unta, kun en ottanut melatoniinia. En tullut kysyneeksi apteekista tai lääkäriltä onko sitä fiksua syödä noiden kanssa, joten otan varman päälle. Tosin onhan se kropassa luonnostaan oleva hormoni, joten ei ainakaan minun järkeni mukaan haittaa ole.
Fiilikset on viimeisenä parina päivänä menneet vähän minne sattuu. Aamulla tuntuu masentavalle, päivällä vähän paranee, ja iltaa kohti taas masentaa. Illalla myös hieman ahdistaa, ja nukkumaan käydessä pari tosi lyhyttä paniikin tunnetta. Sellaisia vatsanpohjaa kouraisevia, pelottavia hetkiä, jolloin olen varma, että tulen hulluksi. Onneksi ne on tosi lyhyitä. Pitänee taas kaivaa rentoutumisvideo Youtubesta, ja kuunnella sitä nukkumaan käydessä.
Kerroin miehelle lääkkeistä. Se oli ihan ok. Tai ei se oikein osannut sanoa mitään, mutta omalla tavallaan osoitti, että silti välittää musta ja haluaa olla mun kanssa. Huomautti myös mun käyttäytymisessä asiasta, jota en itse ollut edes tajunnut. (Siis ihan neutraalissa sävyssä.) Lisäksi yksi kaveri tietää. Hengasin sen kanssa yksi päivä, ja silloin sattui olemaan tosi paska fiilis, joten mainitsin asiasta. En tiedä oliko kannattavaa, koska nyt kun se tietää, minulla on paljon pienempi kynnys puhua lisää. Pelkään olevani rasittava, varsinkin kun toisellla on omatkin ongelmansa.
Minun on vaikea suhtautua lääkitykseen ja siitä puhumiseen. Toisaalta ärsyttää, että mt-ongelmat on edelleen tässä yhteiskunnassa jonkinlainen tabu, ja ihmisillä on vääriä käsityksiä aiheesta. Mutta minulla on pari fb-kaveria, jotka melko avoimesti kertovat lääkityksestään ja ongelmistaan, ja jotenkin sekin on tosi rasittavaa. Ehkä tuossa on jotain kateutta siitä, kuinka toiset saavat sympatiaa, kun uskaltavat puhua, ja itse vaikenen. Onhan se oikeasti ärsyttävääkin, jos joku vaan valittaa. Vaikka mitä tämä minun blogini on, jos ei valittamista? Kuitenkin kaikki tätä lukevat tietävät, että tämä on mielenterveysblogi, mutta ei fb-profiilia yleensä ajattele jotekin teemallisena. Sellainen väkisin silmille tunkeva valitus ärsyttää enemmän kuin sellainen, joka pitää erikseen etsiä.
Sain hoidettua hieman rahapulaani parempaan suuntaan. Yksi ekstrakerta terapiaa siis järjestyi, mikä on kai ihan hyvä juttu. Pääni huutelee minun olevan vain laiska tai huomionhakuinen. Tiedän, että masennus tuo negatiivisia ajatuksia itsestä, mutta silti minä uskon noiden ajatusten olevan totta. Tuntuu vähän epävarmalta tämä eteneminen muutenkin. Hyvinä hetkinä ajattelen, että nyt yritän pitää tarpeeksi mielekästä tekemistä, ja huolehtia kropastani niin, etteivät lääkkeiden sivuvaikutukset sitä hajota. Päätän taistella, ja ajattelen, että haluan vielä tulla tästä vahvempana pois. Silti on niitä aallonpohjia, kun en jaksa muuta kuin maata peiton alla. Pelkään tulevaa, ja omaa jaksamistani, epäilen etten pysty mihinkään. Kunpa nuo positiiviset ajatukset saisivat jostain lisäboostia. Yksin en saa niitä vahvistumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.