maanantai 16. syyskuuta 2013

Hullun apologia

Mielisairaat ovat vaarallisia, hullut turhia sosiaalipummeja, itsetuhoiset säälittäviä huomiohuoria. Nuoren ahdistus on teiniangstia, masentuneen saamattomuus laiskuutta. Vaikka elämme modernissa hyvinvointivaltiossa ja tiedämme paljon (vaikkakaan emme tarpeeksi) mielenterveyshäiriöiden syistä ja seurauksista, liittyy mielenterveyden häiriöistä kärsiviin ihmisiin paljon ennakkoluuloja ja vääriä uskomuksia. En varmasti ole ensimmäinen, joka tästä aiheesta kirjoittaa, mutta teema on pyörinyt mielessäni, ja haluan antaa oman puolustuspuheeni meille mielenvikaisille.

En väitä, että olisimme kaikki pohjimmiltamme loistavia ihmisiä ja vain sairautemme uhreja. Me voimme olla laiskoja, idiootteja, huominhakuisia, ja paljon muuta ikävää ja vähemmän haluttavaa - ihan niin kuin kaikki muutkin ihmiset. Ongelmamme eivät kuitenkaan johdu ensisijaisesti näistä ominaisuuksista: masentunut ei ole vain laiska, viiltely ei ole pelkkää huomionhakua, tuilla työttömänä elävä ei ole vain tukijärjestelmää hyväksikäyttävä pummi. Haluan mielenterveyspotilaisiin liittyviä stereotypioita.

Kaikki mielenterveysongelmaiset eivät ole samanlaisia.
Mielenterveyden ongelmat eivät ole minkään ihmisryhmän yksinoikeus. Minkä tahansa yhteiskuntaluokan jäsen voi sairastua. Mielenterveyden häiriöstä kärsivä voi olla älykäs tai tyhmä, rikas tai köyhä, akateeminen tai duunari, pomo tai alainen. Lisäksi eri sairaudet vaikutavat eri tavoin: toiset meistä ovat täysin työkykyisiä, toiset eivät jaksa edes nousta sängystä, ja näiden kahden ääripäänkin välille meitä mahtuu. Meistä löytyy ujoja ja avoimia, kilttejä ja julmia, introvertteja ja ekstrovertteja. Me emme ole tasainen massa - tavattuasi yhden hullun et tunne meitä kaikkia.


Kaikki mielenterveysongelmaiset eivät ole näkyvästi sairaita.
Vaikka vaikeaan masennukseen liittyy usein heikentynyt kyky huolehtia itsestään, ei jokainen masentunut näytä sairaalta. Masentunut voi olla ulkoisesti iloinen, pukeutua ja meikata siististi ja pitää kodistaan huolta. Kaikki syömishäiriötkään eivät näy päällepäin. Emmekä me kaikki suinkaan ole bussissa itsekseen puhuvia ja haisevia ihmisraunioita. Käytöksemme ei välttämättä näytä lainkaan hullulle. Meitä on paljon enemmän kuin miltä pelkästään näkyvästi sairaista voisi päätellä. Esimerkiksi masennuksesta kärsii vuodessa noin 5% suomalaisista (kaypahoito.fi), siis noin 250 000 ihmistä. Keskimäärin joka kahdeskymmes ihminen kärsii jossain vaiheessa kuluvaa vuotta masennuksesta. Sinä olet varmasti nähnyt mielenterveysongelmaisen tietämättäsi, luultavasti jopa puhunut tällaisen ihmisen kanssa.

Kaikki mielenterveysongelmaiset eivät ole väkivaltaisia tai "hulluja".
Kaikki avohoitopotilaat eivät käyttäydy niin kuin tarkoitetaan, kun sanotaan jonkun olevan "varmaan joku avohoitotapaus". Mielenterveyspotilaat eivät ole sen väkivaltaisempia kuin muutkaan ihmiset - mutta he joutuvat muita todennäköisemmin väkivallan uhriksi (Canadian Mental Health Association). Väittäisin, että suurin osa meistä vaikuttaa ihan tavallisilta ihmisiltä.


Kaikki masentuneet eivät ole laiskoja.
Masennus ja laiskuus ovat eri asioita. Sama ihminen voi olla masentunut ja laiska, mutta masentunut ei parane ottamalla itseään niskasta kiinni. Masennus vähentää toimintakykyä ja kiinnostuneisuutta muuta maailmaa kohtaan. Masentunut ei käy suihkussa siksi, että hän olisi laiska, vaan koska hän ei jaksa, eikä suihkussa käyminen edes tunnu mielekkäälle kun elämä ei näytä tarjoavan mitään kokemisen arvoista. Masennuksesta paraneminen vaatii paljon työtä ja yritystä masentuneelta, joten käsityksessä, että masentuneen pitäisi vain ryhdistäytyä, on totuuden siemen. Tämä ei tarkoita sitä, että masentunut voisi äkkiä valita olevansa terve, vaan että epätoivosta huolimatta jatkaa yrittämistä ja luottaa niihin ihmisiin, jotka sanovat elämän ilman masennusta olevan mahdollinen.


Kaikki itsetuhoiset eivät ole huominhakijoita.
Itsetuhoinen ihminen tarvitsee huomiota. Monet meistä myös kaipaavat sitä. Mutta suurin osa meistä ei viiltele saadakseen huomiota. Itsetuhoisuus voi olla ainoa keino, jolla joku osaa ilmaista vihaa, ahdistusta ja turhautumista. Useimmat pyrkivät piilottamaan haavansa. Lisäksi itsetuhoisuus on paljon muutakin kuin viiltelyä: se voi olla mustelmien aiheuttamista, palovammoja, myrkyllisten aineiden väärinkäyttöä, alkoholia, tupakkaa, huumeita, varomatonta käytöstä. Kaikki ei näy päällepäin, usein siksi että me itse valitsemme pitää asiat piilossa.


Kaikki huomionhakuiset ansaitsevat huomiota.
Huomionhakusia ihmisiä on olemassa. Kaikkihan me kaipaamme huomiota, suurin osa myös hakee sitä. Tässä tarkoitan kuitenkin negatiivista toimintaa huomion saamiseksi. Tuo käytös ei ole vain muiden ärsyttämiseksi, se ei ole jotain, minkä ohi pitäisi katsoa koska se on rasittavaa. On totta ettei ihmistä saisi palkita käytöksestä, jota emme häneltä halua. Huomionhakuisen ihmisen hylkäämiselle on kuitenkin hedelmällisempi vaihtoehto: auttaa häntä löytämään positiivisia tapoja saada huomiota. Vaikka huomionhakuinen käytös olisi huonoa, se tulee silti aidosta tarpeesta.


Kaikki syömishäiriöiset eivät ole itsekkäitä tai pinnallisia.
Syömishäiröiden syyt ovat syvemmällä kuin vain kehon ulkomuodossa. Yksikään anorektikko ei parane sillä, että hänelle kerrotaan etteivät pojat halua luukasoja. Syömishäiriötä eivät paranna nälkää näkevien afrikkalaisten lasten kuvat. Syömishäiriöisen ajatukset ovat keskittyneen häneen itseensä, mutta se ei tee häiriöisestä itsekästä ihmistä. Syömishäiriöisen energia kuluu ruuan ja sen kulutuksen ajatteluun, eikä se ole itsekkyyttä.


Ahdistunut ihminen ei voi olla stressaamatta.
Ahdistunut ihminen on muita ihmisiä lähempänä taistele tai pakene -reaktiota. Olemme koko ajan valppaina. Jos tavallisen ihmisen mieli on sohvalla rennosti löhöilevä henkilö, ahdistuneen ihmisen mieli on sellainen, joka istuu sohvan reunalla valmiina nousemaan, kävelee sohvan edessä edestakaisin tai on sohvan takana piilossa. Paniikkikohtauksesta kärsivää ihmistä on turha käskeä rauhoittumaan: paniikkikohtaus on reaktio, joka syntyy äärimmäisen vaaran uhatessa. Paniikkihäiriöstä kärsivällä reaktion syntymekanismissa on vikaa, ja reaktio voi tulla ilman todellista vaaraa. Reaktio ja siitä syntyvä tunne on kuitenkin todellinen. Paniikkikohtausesta kärsivän ihmisen on yhtä helppo rentoutua kuin palavasta talosta pakenevan.

Mielenterveyden ongelmat eivät ole niistä kärsivän henkilön vika.
Syyt mielenterveyshäiriöiden taustalla ovat niin monimuotoisia, etteivät edes alan tutkijat tiedä niistä kaikkea. Geneettinen perimä voi olla riskitekijänä, mutta se ei yksin aiheuta sairautta. Geeneissä peritään alttius sairastua, ja jokin ympäristötekijä, luultavammin useampi, laukaisee sairauden. Ihmisten sietokyvyt stressaavien elämäntapahtumien suhteen ovat erilaisia. Ei voi sanoa, että koska itse selvisi joistain vaikeuksista, toisenkin olisi pitänyt. Me emme ole valinneet sairauksiamme. Meillä ehkä oli geeneissämme heikkous, joka tekee meistä huonoja kestämään suuria elämänmuutoksia. Se ei ole meidän vikamme.


Mielenterveysongelmat eivät katoa hetkessä.
Kuten edellä sanoin, meillä sairastuneilla on todennäköisesti geneettinen alttius sairauteemme. Tämä alttius ei poistu vaikka paranisimme. Meillä on aina muita suurempi riski sairastua uudelleen. Kaikilla sairaustuneilla ei ole erityistä alttiutta, on tapahtumia, jotka haavoittavat kenen tahansa mielenterveyttä. Näistä sairauksista ei ole helppoa parantua. Moneen sisältyy aivojen rakenteen ja toiminnan muutoksia, jotka voi poistaa oppimalla. Oppiminen on hidasta, erityisesti pinttyneistä ajatus- ja toimintatavoista pois oppiminen. Sairauksiimme sisältyy automatisoituneita reaktioita, joiden häivyttämiseksi meidän tulee tulla tietoiseksi näistä reaktioista. Se on yhtä vaikeaa kuin minkä tahansa muunkin tavan lopettaminen. Kuinka puet kengät jalkaasi? Pystyisitkö muuttamaan tapaasi? Se vaatisi joka kerta kenkiä pukiessa tietoista ajattelua omasta toiminnasta ja sen muistamista, että tapaa yrittää muuttaa. Varmasti joskus unohtaisit ja tajuaisit vasta ulkona pukeneesi kengät vanhalla tavalla. Samanlaista on opetella pois vanhoista ajatusmalleista: pitää tiedostaa milloin niitä käyttää ja joka kerta pyrkiä uuteen tapaan. Emme mekään aina muista yrittää.


Mielenterveysongelmaiset ovat sairastuneita ihmisiä, jotka kaipaavat hoitoa ja apua siinä missä ruumiillisistakin sairauksista kärsivät.

4 kommenttia:

Pienikin kommentti on suuri ilo.