Kipua

Masennus jatkuu. Epätietoisuus tulevasta syksystä ahdistaa. Ihmisten kohtaaminen ahdistaa. En halua mitään. En halua mennä töihin, en halua suihkuun, en halua nousta sängystä, en halua lukea, en halua pelata tietokoneella, en halua yhtään mitään. Kroppa on kipeä, aina johonkin sattuu. Pelkään että ihmiset huomaa pian, että olen vain laiska ja itsekäs. Pelkään opintojen loppumista ja muutosta. Pelkään aikuisuutta ja vastuuta. Häpeän pelkoani, sillä kukaan ei tunnu ymmärtävän sitä. Mä en jaksaisi puhua ihmisille ja saada vastaukseksi katsetta, joka kertoo ettei toinen todellakaan ymmärrä mun ajatuksia. Mulla on ikävä terapeuttia. Miksi mun pitää ostaa hyväksyntä? Toivon salaa jotakin uutta kroonista mielenterveyshäiriötä, että saisin pysyvän hoitokontaktin. En halua koskaan lopettaa terapiaa, en usko selviäväni itse. Mutta masennuksella ja ahdistuksella en voi hankkia enää lisää apua, sillä mun piti olla jo parantunut. Tää on mun omaa syytä, enkä siksi ansaitse apua.