Suoritan elämääni. Täytyy olla hyödyllinen, saada asioita valmiiksi. Mielestäni ihmisen arvo ei riipu hänen tekemisistään, mutta silti oma arvoni on täysin riippuvainen siitä, mitä teen.
Täytyy vaan tehdä, tehdä, tehdä. Kaikesta saa suorittamista. Mitään turhaa ei saa olla. Kaikesta pitää olla hyötyä.
Entä sitten, kun en osaa tai jaksa? Mitä silloin, kun suorituksia ei kerrykään, ja aika kuluu hukkaan? Silloin arvoni ei ole vain nolla, vaan jossain miinuksen puolella. Silloin olen niin turha, että olisin parempi kuolleena.
Minä tunnen pimeyteni.
Sen kertomat valheet
ovat muuttuneet todeksi.
Sen syli on ainut,
johon uskallan pudota.
Minun pimeyteni
on solmittu sieluuni
niin tiukasti,
että se täytyy repiä irti.
Jääkö sieluuni pimeyden riekale
vai irtoaako pimeyden mukana
osa sieluani?
Tämän tiedän:
Yksin en jaksa
kiskoa pimeyttäni irti.
Ja pimeyteni sanoo:
Kukaan ei voi auttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti on suuri ilo.