sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Ahdistusta ja unia

Minua on ahdistanut jonkun verran viimepäivinä. En jaksa nyt eritellä syitä tarkemmin, mutta siihen että voin paremmin, mutten kuitenkaan ole täydellisen jaksava tai täydellisen onnellinen, on vaikea suhtautua. Yritän vakuuttaa itseäni siitä, että näin saa olla, mutta on vaikeaa. Lisäksi ahdistaa, että seuraavaan kuukauteen ei ole terapiaa tai oikeen mitään muutakaan apua. En jaksa yksin jatkuvasti vakuuttaa itseäni siitä, ettei tarvitse olla täydellinen kaikessa.


Kun ahdistaa, tekee mieli viillellä. Tiedän nyt, että haluan viillellä silloin, kun tunnen jotain mitä en halua tuntea. Haluan haudata tunteen, jättää sen kokematta. Tunteita ei ole hyvä paeta, mutta aina en jaksaisi kantaa niitä. En ole viillellyt. Haluan ja en halua. Minun on vaikea löytää syytä olla viiltelemättä itseni takia. Arvetkin ovat syy vain koska muut voivat arvostella niitä. Kaikki syyt itsestäni huolehtimiseen (liikkuminen, viiltelemättömyys, terveellinen syöminen jne) liittyvät siihen, että täydellinen ihminen tekee niin. En halua tehdä hyviä asioita itseni takia, vaan siksi että silloin näytän ulospäin hyvältä eikä muilla ole valittamista. Haluaisin välittää itsestäni vain siksi, että niin hyvät ihmiset tekevät.


Luoja, miksi en osaa ajatella muuta? Yritän silti, yritän niin helvetisti. Tarvitsisin apua. En vaan tiedä keneltä pyytää. Kaikki ovat lomalla tai muuten poissa. Miehen kanssa olen jutellut vähän, mutta tarvitsisin jonkun, joka ei ole kanssani tasa-arvoisessa asemassa, jonkun ulkopuolisen. Tämän takia terapia on hyvä, vaikka kuinka olisi ystäviä ja perhe tukemassa. Mutta kuten sanottu, kaikki on lomalla ja psyk.polikin on kiinni ja vaan hätätapauksille löytyy apua. Heinäkuu on perseestä.


Olen kahtena yönä nähnyt samantyyppistä unta. Unessa minua ahdistaa/on paha olo ja minulle tuttu ihminen, johon luotan ja jota pidän itseäni kokeneempana ja sellaisena, jolta voisin kysyä neuvoa, lohduttaa minua. Tähän mennessä ok, mutta sitten tämä tuttu (eri tyyppi eri unissa) alkaa suudella ja hyväillä minua. Minua ahdistaa ja tuntuu väärältä, mutta en kieltäydy tai pistä vastaan. Ajattelen, että tämä ihminen yrittää edelleen lohduttaa minua ja jään yksin, jos kieltäydyn. Lopulta herään ja olo tuntuu siltä kuin olisin tehnyt jotain väärää. Olenko jakanut asioitani liian monelle? Pelkäänkö ihmisten jättävän minut, jos en miellytä heitä tai päästä tarpeeksi lähelle? Pelkäänkö, että kertomalla asioitani annan ihmisille keinon vahingoittaa minua? Haluanko välillä vain olla tilanteessa, jossa en edes voi olla kontrollissa, ettei minulta voisi vaatia mitään? Mistä nuo unet tulivat? Unissa olleet ihmiset eivät todellisuudessa ole koskaan tehneet minulle mitään pahaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti on suuri ilo.