Tiistaina itkin bussissa, kadulla, vessassa. Olo oli hirveän yksinäinen ja epäonnistunut. Jokainen mahdollisuus kuolla hyppäsi silmilleni, kaikki kodin puhdistusaineet, ohi ajavat autot, verisuonet ranteissa. Tappelin vastaan ja huusin sisäisesti, etten halua kuolla, että minulla on hyviäkin asioita tulossa, että syksyllä kaikki on taas paremmin. Ajattelin kuinka olen juuri mielestäni parantunut piirtämisessä, ja kuinka voisin tulla vielä paremmaksi. Ajattelin kuinka ongelmani, joista ahdistun, ovat suuria vain koska mieleni tekee niistä suuria. Ajattelin, että menettäisin aivan liian paljon, jos kuolisin. Ja pelkäsin kuolemaa. Minä en todella halua tappaa itseäni, mutta en voi sille mitään, että ensimmäinen ajatus nähdessäni viemärinavausaineen on, että kuolisinko, jos joisin sen. Maistusiko se pahalta? Oksentaisinko? Millaista olisi kuolla? Mutta ei, oikeasti minä haluan vain levätä ja olla turvassa ja hyväksytty, en kuolla. En haluaisi ajatella näitä asioita.
Ajattelemisen olen korvannut piirtämisellä ja Youtuben katsomisella.
Tämän teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi. Mikäli kuvaa käytetään, tekijänä on mainittava minut ja linkki/osoite alkuperäiseen kuvaan eli tähän postaukseen. Arvostaisin myös, että kuvan käytöstä mainittaisiin minulle.
Se lätäkkö... miksi siihen ei voi tippua! (pidin siitä teoksesta kovasti) Hei muuten. Olen uusi lukiasi. :)
VastaaPoista