maanantai 24. maaliskuuta 2014

Epäonnistuja

Koko päivä on ollut yhtä alamäkeä. Ainoat positiiviset asiat ovat olleet, että nousin jo kahdeksan aikaan ja että luin vähän (=muutaman lauseen) opiskelukirjallisuutta. Muuten on ollut saamatonta menoa ja paskaa oloa. Ensimmäiset tunnit vietin Youtubea katsoen. Itsetuhoimpulsseille taipuminen alkoi ihokarvojen nyppimisellä, vaihtui viiltelyyn (vaikka perjantaina heitin terät pois aikomuksena lopettaa) ja jatkui (pienien) palovammojen tekemisellä. Lopulta sain yrittyä opiskelua, mutta se päätyi itkukohtaukseen lattialle. Itku kesti jonkun aikaa ja loppui, kun menin oksentamaan. Vaikka tämän päivän ruokavalio onkin ollut lähestulkoon pelkkää suklaata, ei oksentamisella ollut mitään tekemistä sen kanssa. Se vaan oli viimeinen jäljellä oleva keino.

Olen haukkunut ja vihannut itseäni, ulvonut ääneen sitä kuinka en jaksa ja kuinka olen yksin, pyytänyt anteeksi sitä, että olen huono ja saamaton, ja katsonut peiliin nähden aivan eri ihmisen kuin sen, jonka muille näytän. Ei siistiä meikkiä, ei nättejä vaatteita, suihkussa käymättä, silmät itkusta punaisena, tukka likaisena ja sekaisin. Yksin sellaisen mielen kanssa, joka vihaa ja haluaa tuhota sen kehon ja ihmisen, joka sitä kantaa. Tuntien itsensä hyvin pieneksi ja yksinäiseksi, täysin turhaksi ja arvottomaksi roskaksi, jonka on turha yrittää tai toivoa mitään.

Pitäisi edes yrittää. En mä muuten ansaitse mitään.

Kuva

9 kommenttia:

  1. Kovin tuttuja tunteita itsellenikin...Voimia toivotan sulle kun en muuta osaa sanoa <3

    VastaaPoista
  2. Minusta kenenkään ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä, että ei jaksa laittaa itseänsä "edustavaan kuntoon". Jokainen on hyvä, kelpaava juuri sellaisena kun on. Väsyneenä, masentuneena ja elämän kriisien keskellä. Voimia sulle.

    VastaaPoista
  3. Komppaan toista anonyymiä kommentoijaa, ei kannata liian ankara itselleen olla.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Yritin muokata edellistä kommenttia, mutta siitä jäikin tuollainen jälki, anteeksi...

    Halusin siis sanoa, että luettuani blogiasi olen tunnistanut paljon itseäni kokemuksissasi. Yllätyin, koska kuvailet asioita hyvin samantapaisesti, kuin miten minä ne tunnen. Se sai minut tajuamaan, etten olekaan uniikisti huono, vaan että se on vain yleismaailmallinen rakkautta tai jotain muuta tärkeää vaille jääneen mielen tila, ja että on monia muita, joilla on paljon paljon vaikeampaa kuin minulla. Kiitos siis.

    Toivon sinulle paljon voimia ja opastusta, jotta elämääsi tulisi valoa ja pääsisit pois mielen vankilasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että tällaisetkin kirjoitukset saavat jotain positiivista aikaan. Ehkä se lisää jonkun toivoa, kun huomaa ettei ole ainoa.

      Poista

Pienikin kommentti on suuri ilo.