Tänään olen ollut väsynyt. Halusin saada siivottua, mutta aina pienen herken jälkeen väsähdän ja istun alas. Tekisi mieli nukkua, mutta en osaa nukkua lyhyitä päiväunia, joten yöuneni häiriintyy, jos nyt nukun. Tuntuu turhauttavalta, etten jaksa tehdä mitään hyödyllistä. Ärsyttää, tekisi mieli räyhätä jostain, vaikkei ole mitään syytä. Osittain tämä johtuu varmaan ruuan puutteesta. Söin kyllä äsken ihan reilun kokoisen salaatin, mutta koska siinä oli vain vihanneksia ja tonnikalaa, ei kaloreita tullut paljoa. Ja alkuviikon olen muutenkin syönyt liian vähän. Tai liikaa, riippuu mikä puoli itsestäni on äänessä. Tekisi mieli syödä jotain mättöruokaa, ja paljon, mutta vielä ei ole viikonloppu.
En jaksa edes ajatella. Ehkä minun pitäisi nukkua vähän. Ja juoda kuppi teetä ennen sitä, että kofeiini auttaisi heräämään hieman paremmin. Haluaisin jaksaa lähteä vielä tänään lenkille. Ja haluaisin saada oikeasti siivottua, mielellään ennen kuin mies tulee kotiin. Siivoan mieluummin yksin, toinen tuntuu olevan siinä vain tiellä. Enkä pidä siivoamisesta, joten olen kärttyisämpi, enkä halua että puran sitä mieheeni, joka ei ole mitenkään syyllinen ärtymykseeni.
Ruokaakin pitäisi laittaa. En jaksaisi. Lisäksi sitä ruokaa pitäisi syödäkin. Söisin kaikkein mieluiten vaan jotain valmiiksi pakattua ja mitattua, koska kaloreiden laskeminen olisi paljon helpompaa. En kuitenkaan tee ruokaa vain itselleni, ja haluan myös että mies arvostaa sitä ruokaa, mitä on tarjolla. Ja tiedän hänen pitävän kotiruuasta paljon enemmän kuin jostain valmistavarasta. Ja onhan se terveellisempääkin, en vaan jaksaisi mitata ja arvioida ja laskea jokaista ainesosaa.
Ehkä ne päikkärit auttaa tähän kaikkeen. Huomenna olisi tarkoitus olla tehokas opiskelija. Toivottavasti pystyn siihen.
Ei kannata pelleillä ruuan kanssa, jos vain vielä mitenkään voit itse vaikuttaa asiaan. Nimittäin minulla kilpirauhassairauden puhkeamiseen vaikutti syömispelleilyni. En ole siitä oikeastaan blogissani kirjoittanut varmaan ollenkaan mutta ennen sairastumista söin todella vähän ja oksentelin. Kilpirauhanen ei kestä liian vähäistä ruokamäärää kovin pitkälle, ja vajaatoiminta on sairaus mitä en kyllä toivo kenellekään.
VastaaPoistaTiedän ettei pitäisi. En osaa oikein vastata tähän mitään fiksua, koska mieleni kirkuu vain naurettavia puolustuksia jatkaa tätä, ja muita lapsellisuuksia, jotka eivät ole hyviä vastauksia sinulle. (Minun selviytymiskeinoni, minun kroppani, ei mulle mitään tapahdu, ei tää oo niin paha, ehkä mun ei pitäis edes kirjoittaa ruuasta, loukkaan vaan niitä jotka kärsii syömishäiriöiden vaikutuksista oikeesti...) Ärsyynnyn, koska tiedän että olet oikeassa, mutta en halua kuulla sitä. Yritän kestää kaikkea muuta stressiä onnistumalla edes jossain, ja kun luulen keksineeni hyvän keinon, se nykäistään minulta pois. Vaikka tiedänhän minä oikeasti, ettei tämä ole hyvä. Lisäksi pelkään painoni (taas) nousevan, ja siitä tulisi myös huonompi olo.
PoistaEn osaa siis vastata mitään rakentavaa. Enkä halua syödä enempää. Ainakaan paljoa. Voi olla että tämä loppuu pian, kun kroppa vaatii ruokaa. Voi myös olla, että sekalainen syömisoireilu jatkuu kunnes ulkoiset stressitekijät vähenevät. Ehkä ulkoistan syytä nyt liikaa ja heittäydyn uhriksi.
ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta miksi miehesi ei voisi tehdä ruokaa itselleen?
VastaaPoistaVoi tehdä, mutta minä pidän ruuanlaitosta ja teen parempaa ruokaa kuin mieheni. Taloudellisinta on kuitenkin tehdä samaa ruokaa molemmille, eikä me mitenkään kovin suuria rahoja tienata. Vastapainoksi löytyy kyllä kotitöitä, joita mies tekee huomattavasti minua useammin.
Poista